Aegothelidae a zo ur c'herentiad e rummatadur an evned, termenet e 1853 gant an evnoniour gall Charles Lucien Bonaparte (1803-1857)[1].
E 2021, Unvaniezh Etrebroadel an Evnoniourion he devoa divizet kas laboused ar genad Aegotheles er c'herentiad Aegothelidae[2].
Diouzh Doare 12.1 an IOC World Bird List[3] n'eus nemet ur genad oc'h ober ar c'herentiad :
Aegothelidae a zo ur c'herentiad e rummatadur an evned, termenet e 1853 gant an evnoniour gall Charles Lucien Bonaparte (1803-1857).
E 2021, Unvaniezh Etrebroadel an Evnoniourion he devoa divizet kas laboused ar genad Aegotheles er c'herentiad Aegothelidae.
Diouzh Doare 12.1 an IOC World Bird List n'eus nemet ur genad oc'h ober ar c'herentiad :
Els egotèlids (Aegothelidae) són una família d'ocells formada per nou espècies del gènere Aegotheles.
Són aus nocturnes de grandària petita o mitjana. Fan 18 - 30 cm de llargària i un pes de 45 – 115 g.
Viu en Austràlia, Nova Guinea i Nova Caledònia, principalment als boscos i zones forestals, malgrat que una espècie habita també les zones amb matolls.
Fan el niu en forats als arbres o en zones rocalloses i els folren amb pèls o fulles. Ponen 2 – 5 ous.
Aquesta família s'ha situat generalment a l'ordre dels caprimulgiformes o dels estrigiformes i també al seu propi ordre dels egoteliformes (Aegotheliformes) No obstant això els estudis amb ADN van demostrar que comparteixen un avantpassat més recent amb els apodiformes, raó per la qual el Congrés Ornitològic Internacional (versió 2.4, 2010) la va situar en aquest ordre.[1]
Se n'han distingit un gènere amb deu espècies. Algunes d'aquestes espècies eren abans situades al gènere Euaegotheles.
Els egotèlids (Aegothelidae) són una família d'ocells formada per nou espècies del gènere Aegotheles.
Owlet-nightjars are small crepuscular birds related to the nightjars and frogmouths. Most are native to New Guinea, but some species extend to Australia, the Moluccas, and New Caledonia. A flightless species from New Zealand is extinct. There is a single monotypic family Aegothelidae with the genus Aegotheles.
Owlet-nightjars are insectivores which hunt mostly in the air but sometimes on the ground; their soft plumage is a cryptic mixture of browns and paler shades, they have fairly small, weak feet (but larger and stronger than those of a frogmouth or a nightjar), a tiny bill that opens extraordinarily wide, surrounded by prominent whiskers. The wings are short, with 10 primaries and about 11 secondaries; the tail long and rounded.
A comprehensive 2003 study[1] analyzing mtDNA sequences Cytochrome b and ATPase subunit 8 suggests that 11 living species of owlet-nightjar should be recognized, as well as another that became extinct early in the second millennium AD.
The relationship between the owlet-nightjars and the (traditional) Caprimulgiformes has long been controversial and obscure and remains so today: in the 19th century they were regarded as a subfamily of the frogmouths, and they are still generally considered to be related to the frogmouths and/or the nightjars. It appears though that they are not as closely related to either as previously thought, and that the owlet-nightjars share a more recent common ancestor with the Apodiformes.[2] As has been suggested on occasion since morphological studies of the cranium in the 1960s,[3] they are thus considered a distinct order, Aegotheliformes. This, the caprimulgiform lineage(s), and the Apodiformes, are postulated to form a clade called Cypselomorphae, with the owlet-nightjars and the Apodiformes forming the clade Daedalornithes.
In form and habits, however, they are very similar to both caprimulgiform group – or, at first glance, to small owls with huge eyes. The ancestors of the swifts and hummingbirds, two groups of birds which are morphologically very specialized, seem to have looked very similar to a small owlet-nightjar, possessing strong legs and a wide gape, while the legs and feet are very reduced in today's swifts and hummingbirds, and the bill is narrow in the latter.
Owlet-nightjars are an exclusively Australasian group, but close relatives apparently thrived all over Eurasia in the late Paleogene.
Family Aegothelidae[5]
A fossil proximal right tarsometatarsus (MNZ S42800) was found at the Bannockburn Formation of the Manuherikia Group near the Manuherikia River in Otago, New Zealand. Dating from the Early to Middle Miocene (Altonian, 19-16 million years ago), it seems to represent an owlet-nightjar ancestral to A. novaezealandiae.[6] In 2022, an additional specimen from the same locality was described by Worthy et al. as a new extinct species of Aeotheles, A. zealandivetus. The holotype specimen is NMNZ S.52917, a distal right tarsometatarsus.[7]
Owlet-nightjars are small crepuscular birds related to the nightjars and frogmouths. Most are native to New Guinea, but some species extend to Australia, the Moluccas, and New Caledonia. A flightless species from New Zealand is extinct. There is a single monotypic family Aegothelidae with the genus Aegotheles.
Owlet-nightjars are insectivores which hunt mostly in the air but sometimes on the ground; their soft plumage is a cryptic mixture of browns and paler shades, they have fairly small, weak feet (but larger and stronger than those of a frogmouth or a nightjar), a tiny bill that opens extraordinarily wide, surrounded by prominent whiskers. The wings are short, with 10 primaries and about 11 secondaries; the tail long and rounded.
Los egotélidos o egotelos (Aegothelidae) son una familia de aves del orden Apodiformes,[1] Su clasificación ha sido polémica, anteriormente se clasificaban en el orden Caprimulgiformes y algunos autores propusieron ubicarlos en su propio orden Aegotheliformes. La familia incluye un solo género actual, Aegotheles.
Son pequeñas aves nocturnas parecidas a los chotacabras. Casi todos son nativos de Nueva Guinea, pero algunas especies se extienden a Australia, las Molucas y Nueva Caledonia.
Los egotelos son insectívoros que cazan generalmente en el aire; a veces en el suelo. Su blando plumaje es una mezcla de pardos y tonos más claros, que les ayudan a confundirse con su entorno. Las patas son pequeñas y débiles, pero no tanto como las de los chotacabras. El pico es pequeño y pueden abrirlo extraordinariamente; está rodeado de una especie de bigotes. Las alas son cortas, con 10 primarias y unas 11 secundarias; la cola es larga y redondeada.
El estudio de Dumbacher et al. (2003),[2] que analizaron el ADN mitocondrial, el citocromo b y la subunidad 8 de la ATPasa sugiere que existen 11 especies de egotelos, más una que se extinguió a principios del segundo milenio de nuestra era.
Las relaciones entre los egotelos y los otros grupos de apodiformes no están claras: en el siglo XIX se les consideraba una subfamilia de los podargos (Podargidae), y aún se les considera generalmente relacionados con ellos o con los chotacabras; pero recientemente se ha sugerido (Mayr, 2002)[3] que están más relacionados con los Apodiformes.
Es su aspecto y comportamiento son muy similares al de los caprimulgiformes. Curiosamente, los antepasados de los vencejos (Apodiformes) y de los colibríes (Trochiliformes), dos grupos de aves muy especializados, eran muy similares a pequeños podargos.
Se creía que eran originarios de Australasia o el Sudeste Asiático, pero el descubrimiento de fósiles de este grupo en Francia que datan del Oligoceno ha puesto esa idea en cuestión.
Los egotélidos o egotelos (Aegothelidae) son una familia de aves del orden Apodiformes, Su clasificación ha sido polémica, anteriormente se clasificaban en el orden Caprimulgiformes y algunos autores propusieron ubicarlos en su propio orden Aegotheliformes. La familia incluye un solo género actual, Aegotheles.
Son pequeñas aves nocturnas parecidas a los chotacabras. Casi todos son nativos de Nueva Guinea, pero algunas especies se extienden a Australia, las Molucas y Nueva Caledonia.
Los egotelos son insectívoros que cazan generalmente en el aire; a veces en el suelo. Su blando plumaje es una mezcla de pardos y tonos más claros, que les ayudan a confundirse con su entorno. Las patas son pequeñas y débiles, pero no tanto como las de los chotacabras. El pico es pequeño y pueden abrirlo extraordinariamente; está rodeado de una especie de bigotes. Las alas son cortas, con 10 primarias y unas 11 secundarias; la cola es larga y redondeada.
Australiankehrääjät (Aegothelidae) on Australaasiassa elävä kehrääjälintuheimo. Heimoon kuuluu BirdLifen mukaan yksi suku ja kymmenen lajia.[1][2] Ne ovat harvoin nähtyjä lintuja, eikä useimpien lajien elintavoista tiedetä paljoakaan. Useimmat tästä linturyhmästä saadut tiedot on kerätty tunnetuimmasta ja laajimmalle levinneestä lajista, australiankehrääjästä (Aegotheles cristatus). Se on heimon ainoa laji jota tavataan avoimissa metsissä ja pensaikkoalueilla, muut elävät yksinomaan kosteissa trooppisissa metsissä. Kaikki lajit ovat yöaktiivisia hyönteissyöjiä, jotka viettävät päivänsä yleensä puunonkaloissa tai lehvästön suojissa. Pesäkin on yleensä puunonkalossa, johon naaras munii yhdellä kerralla 1-5 valkoista munaa.
Australiankehrääjien tuntomerkit sijoittuvat kehrääjien ja pöllökehrääjien välille.[3] Niillä on myös pöllöjen piirteitä.[4] Eri lajit muistuttavat suuresti toisiaan. Pituus ja koko vaihtelevat lajeittain. Ne ovat kuitenkin pöllökehrääjiä pienempiä. Pienimmät lajit ovat kottaraisen, suurimmat kyyhkyn kokoisia.[3] Pienin laji on 15 sentin pituinen,[4] mutta suurimmat heimon jäsenet ovat 30 sentin pituisia. Paino on lajista riippuen 29-85 grammaa. Australiankehrääjien pää on suuri ja silmät ovat isot ja pyöreät. Litteä, kärjestä pyöristynyt nokka on sitä vastoin varsin pieni.[5][6] Nokka onkin hennompi ja lyhyempi kuin pöllökehrääjillä[4] ja useimmilla muilla kehrääjälinnuilla.[3] Se on osittain pitkien otsahöyhenten peittämä ja sitä ympäröivät tuntoharjaksiksi muuttuneet melko pitkät höyhenet. Kita aukenee suureksi ja kitalakea peittää pehmeä nahka, josta tosin puuttuu varsinaisten kehrääjien kitalaelle ominainen runsassuoninen aistinkerros.[3] Jalat ovat melko pitkät, mutta varpaat ovat pienet ja heikot. Pyrstö on pyöreäpäinen ja suhteellisen pitkä,[4] siivet pitkät ja pyöristyneet.[5] Pyrstörauhanen on hyvin kehittynyt. Australiankehrääjiltä puuttuvat puuterihöyhenet ja samoin umpisuoli.[3]
Höyhenys on tummasävyinen. Sen väri vaihtelee harmaasta punertavanruskeaan. Vatsapuoli on yleensä vaaleampi. Useilla lajeilla on sekä harmaita, että punertavia värimuotoja. Saman lajin eri värimuodot elävät kumpikin sillä alueella, johon niiden väritys sopii paremmin.[5] Usein niiden höyhenyksessä on myös sekavia juovia tai täpliä.[5][6]
Australiankehrääjien levinneisyys rajoittuu nykyään Australaasiaan.[7] Useimmat lajit elävät Uudessa-Guineassa,[6] mutta niitä tavataan myös Australiassa, Tasmaniassa, Uudessa-Kaledoniassa sekä Molukeilla.[4] Heimon pääasiallista elinympäristöä ovat luonnontilaiset trooppiset alankometsät. Australiankehrääjä elää myös avoimilla metsämailla ja pensaikkoalueilla.[5] Uuden-Guinean lajeista jotkin, kuten sinettikehrääjä ja arfakinvuorikehrääjä ovat vuoristometsien asukkeja, kun taas toiset lajit kuten pikkusinettikehrääjä ja juovakehrääjä elävät alankometsissä.[6]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee seitsemän lajia elinvoimaiseksi ja kaksi lajia puutteellisesti tunnetuksi.[7] Toistaiseksi vain uudenkaledoniankehrääjä on uhanalainen. Tästä äärimmäisen uhanalaisesta lajista tunnetaan vain yksi kerätty yksilö ja yksi varma havainto.[6]
Australiankehrääjät ovat kehrääjien tavoin hyvin piilottelevia lintuja, eikä niiden elintavoista tiedetä paljoakaan.[4] Suurin osa heimon elintavoista saadusta informaatiosta koskee australiankehrääjää (Aegotheles cristatus). Muiden lajien elintavoista, ravinnosta tai lisääntymisbiologiasta tiedetään hyvin niukasti ja joidenkin kohdalla ei lainkaan.[6] Australiankehrääjät ovat yöeläimiä ja niitä näkee liikkeellä yleensä hämärän aikaan, pilvisellä säällä ja harvoin myös päivällä.[4] Hyvästä suojaväristä huolimatta ne viettävät suuren osan valoisasta ajasta puunkolossa[3] tai lehvästön suojissa. Vaikka ne eivät olekaan liikkeellä päiväsaikaan, niiden surisevia tai sihiseviä kutsuhuutoja kuulee puunkoloista. Australiankehrääjän oleskelun puussa voidaan varmistaa koputtamalla puunrunkoa, jolloin lintu kurkistaa kolostaan pöllön tapaan ja sihisee häiritsijälle. Jos häirintää jatketaan, lintu lentää läheiselle oksalle ja kääntyy tuijottamaan suoraan tunkeutujaa. Tämä vaikuttaa kuitenkin turhalta kun ottaa huomioon, että australiankehrääjät pystyvät kääntämään päätään 180 astetta.[4]
Useimpien lajien ääntelystä tiedetään vain vähän. varoitusäänten lisäksi jotkin niistä päästävät möreitä "owrr" tai kimakoita "kee"-ääniä, aavemaisia huutoja, vihellyksiä tai kaakatusta.[5] Australiankehrääjien lento on suoraviivaisempaa kuin kehrääjillä ja pöllökehrääjillä. Oksilla ne istuvat yleensä poikittain eivätkä muiden kehrääjälintujen tapaan pitkittäin.[4] Heimon lajit eivät koskaan asetu pöllökehrääjille ja pökkelökehrääjille tyypilliseen oksantynkäasentoon.[3] Vaikka australiankehrääjät liikkuvat yleensä yksikseen, niiden uskotaan pariutuvan eliniäksi. Ne eivät juuri tee vaelluksia, vaan pari pysyy samalla reviirillä vuoden ympäri.[5]
Australiankehrääjien ravinto koostuu enimmäkseen lentävistä hyönteisistä.[5] Toistaiseksi kuitenkin vain kahden lajin saalisvalikoimasta on saatu kunnollista tietoa. Australiankehrääjä syö erilaisia hyönteisiä, etenkin kovakuoriaisia, muurahaisia, heinäsirkkoja ja hepokatteja. Sille kelpaavat myös hämähäkit ja tuhatjalkaiset. Vuorikehrääjän saaliseläimet ovat lähinnä kovakuoriaisia, mutta pienemmissä määrin se nappaa myös yöperhosia, kärpäsiä, heinäsirkkoja ja kastematoja. Aiemmin australiankehrääjien uskottiin nappaavan saaliinsa pitkien lentomatkojen aikana, mutta todellisuudessa ne tekevät hyönteisiä napatessaan vain lyhyitä pyrähdyksiä. Linnut istuskelevat istumapaikallaan ja lentävät sieppaamaan havaitsemansa saaliin riippumatta siitä sijaitseeko hyönteinen tai muu ravintoeläin ilmassa, maassa, puunrungolla vai kasvillisuuden joukossa.[6]
Australiankehrääjien pesinnästä saadut tiedot koskevat lähinnä australiankehrääjää. Muiden lajien kohdalla tietoa on vain vähän.[5] Heimon jäsenet pesivät yleensä puunonkaloissa, mutta joskus myös kalliojyrkänteillä[6] tai maatörmien käytävissä. Toisinaan kolot on pehmustettu lehdillä tai untuvilla, yleensä ne kuitenkin ovat paljaat. Soidinmenoista ei tiedetä juuri mitään.[4] Naaras munii yhdellä pesintäkerralla 1-5 munaa.[6] Ne ovat valkoisia, joskus täplikkäitä, muodoltaan lähes pyöreitä ja halkaisijaltaan 2-3 senttiä.[4] Kaikkien australiankehrääjälajien lajien munankuoret ovat epätavallisen paksuja. Syytä tähän ei tiedetä.[6] Molemmat vanhemmat osallistuvat poikasten hoitoon[4] ja ainakin australiankehrääjällä molemmat myös hautovat. Tämän lajin haudonta-aika kestää noin 26 päivää ja poikaset ovat kuoriutuessaan valkoisen untuvan peitossa.[4] Poikaset tulevat lentokykyisiksi 21-29 päivän kuluessa, muista lajeista ei ole tietoa.[6] Australiassa ja luultavasti myös muualla voi syntyä kaksi poikuetta vuodessa.[4]
Australiankehrääjät on perinteisesti sijoitettu kehrääjälintuihin.[8] Erään DNA-tutkimuksen mukaan australiankehrääjät erosivat muiden lahkon lajien yhteisestä kehityslinjasta vähän alle 19 miljoonaa vuotta sitten, eli pian sen jälkeen kuin kehrääjä- ja pöllölintujen esivanhemmat erkanivat toisistaan. Erään toisen DNA-DNA-hybridisaatio tutkimuksen mukaan heimo olisi eronnut muista lahkon lajeista jo noin 44 miljoonaa vuotta sitten.[9] Monet tutkijat kuitenkin arvelevat, että australiankehrääjät olisivat lähempää sukua kiitäjälinnuille kuin kehrääjälinnuille. Australiankehrääjien lähimpinä sukulaisina on aiemmin pidetty pöllökehrääjiä. Tämä käsitys on ilmeisesti joistain yhteisistä anatomista piirteistä huolimatta väärä. Joka tapauksessa australiankehrääjät erkanivat muiden kehrääjälintuheimojen kehityslinjoista kaikkein varhaisimmin.[8] Ranskasta on löydetty myöhäiseltä eoseenikaudelta peräisin olevia fossiileja, jotka saattavat kuulua australiankehrääjille. Mioseenikauden keskivaiheille ajoitettuja fossiileja on löydetty myös Uudesta Etelä-Walesistä, Australiasta.[9] Vielä muutama tuhat vuotta sitten Uudessa-Seelannissa eli Megaegotheles novaezealandiae -niminen australiankehrääjälaji, joka oli lähes, ellei kokonaan lentokyvytön.[6]
Australiankehrääjät (Aegothelidae) on Australaasiassa elävä kehrääjälintuheimo. Heimoon kuuluu BirdLifen mukaan yksi suku ja kymmenen lajia. Ne ovat harvoin nähtyjä lintuja, eikä useimpien lajien elintavoista tiedetä paljoakaan. Useimmat tästä linturyhmästä saadut tiedot on kerätty tunnetuimmasta ja laajimmalle levinneestä lajista, australiankehrääjästä (Aegotheles cristatus). Se on heimon ainoa laji jota tavataan avoimissa metsissä ja pensaikkoalueilla, muut elävät yksinomaan kosteissa trooppisissa metsissä. Kaikki lajit ovat yöaktiivisia hyönteissyöjiä, jotka viettävät päivänsä yleensä puunonkaloissa tai lehvästön suojissa. Pesäkin on yleensä puunonkalossa, johon naaras munii yhdellä kerralla 1-5 valkoista munaa.
Les Aegothelidae (ou ægothelidés en français) sont une famille d'oiseaux constituée du seul genre Aegotheles et de 10 espèces existantes d'égothèles.
Les égothèles sont des oiseaux nocturnes de taille petite à moyenne (18 à 30 cm), au bec large mais plutôt faible. Ils ont de longues pattes et adoptent une attitude dressée quand ils se perchent.
On les trouve en Australie, en Nouvelle-Guinée et en Nouvelle-Calédonie, où ils fréquentent principalement les forêts et les zones arborées, une espèce s'aventurant dans les lieux garnis de broussailles éparses et sèches.
Cette famille a été placée diversement dans les ordres des Caprimulgiformes, des Strigiformes dans la classification de Sibley. Il a aussi été proposé de la placer dans son propre ordre, Aegotheliformes.
Toutefois, des études morphologiques comparatives ont montré qu'ils étaient plus proches des Apodiformes avec qui ils partagent un ancêtre commun plus récent[1]. Le Congrès ornithologique international l'a donc placée dans ce dernier ordre.
Pour le COI :
D'après la classification de référence (version 5.1, 2015) du Congrès ornithologique international (ordre phylogénique) :
Les Aegothelidae (ou ægothelidés en français) sont une famille d'oiseaux constituée du seul genre Aegotheles et de 10 espèces existantes d'égothèles.
Dwergnachtzwaluwen (Aegothelidae) zijn een familie van vogels uit de orde van de gierzwaluwachtigen (Apodiformes).[1]
Het volgende geslacht is bij de familie ingedeeld:[1]
Dwergnachtzwaluwen (Aegothelidae) zijn een familie van vogels uit de orde van de gierzwaluwachtigen (Apodiformes).
Uglesvaler (Aegothelidae) er ein familie av små nattaktive fuglar med slektskap til natteramnar og froskemunnar. Slekta Aegotheles samlar alle dei ni artane i familien. Dei fleste uglesvaler lever på Ny-Guinea, men nokre artar finst òg i Australia, Molukkane og Ny-Caledonia. Dette er ein monotypisk familie med slekta Aegotheles som samlar dei ni artane.
Uglesvaler er insektetarar som jaktar mest i lufta, men nokre gonger på bakken. Fjørdrakta er mjuk i kamuflerande farger i brunt med lysare nyansar. Dei har ganske små, svake føter, men større og sterkare enn hos froskemunnar og natteramnar. Nebbet er lite, men opnar seg usedvanleg breitt, og er omgjeve av framståande bustar. Vengene er korte, med 10 primære svingfjører og ca. 11 sekundære svingfjører; halen lang og avrunda.
Uglesvaler i rekkjefølgje etter EBird/Clements Checklist v2018[1] med norske namn etter Norske navn på verdens fugler:[2]
Uglesvaler (Aegothelidae) er ein familie av små nattaktive fuglar med slektskap til natteramnar og froskemunnar. Slekta Aegotheles samlar alle dei ni artane i familien. Dei fleste uglesvaler lever på Ny-Guinea, men nokre artar finst òg i Australia, Molukkane og Ny-Caledonia. Dette er ein monotypisk familie med slekta Aegotheles som samlar dei ni artane.
Uglesvaler er insektetarar som jaktar mest i lufta, men nokre gonger på bakken. Fjørdrakta er mjuk i kamuflerande farger i brunt med lysare nyansar. Dei har ganske små, svake føter, men større og sterkare enn hos froskemunnar og natteramnar. Nebbet er lite, men opnar seg usedvanleg breitt, og er omgjeve av framståande bustar. Vengene er korte, med 10 primære svingfjører og ca. 11 sekundære svingfjører; halen lang og avrunda.
Multimedia w Wikimedia Commons Sowniki[4], zmierzchniki[5] (Aegothelidae) – monotypowa rodzina ptaków z rzędu sownikowych (Aegotheliformes).
Rodzina obejmuje gatunki występujące w większość na Nowej Gwinei, ale można je również spotkać na Molukach, Nowej Kaledonii i w Australii[6].
Długość ciała 18–30 cm; masa ciała 29–167 g[7]. Są to małe ptaki owadożerne prowadzące nocny tryb życia. Sowniki mają maskujące, miękkie upierzenie oraz małe dzioby z szeroką paszczą otoczoną wianuszkiem wyspecjalizowanych piór. Ich nogi są małe i słabe. Ich ogon jest długi i zaokrąglony.
Gr. αιγοθηλας aigothēlas – lelek lub kozodój < αιξ aix, αιγος aigos – koza; θηλαζω thēlazō – karmić[8].
Do rodziny należy jeden rodzaj z następującymi gatunkami[4]:
Sowniki, zmierzchniki (Aegothelidae) – monotypowa rodzina ptaków z rzędu sownikowych (Aegotheliformes).
Aegothelidae este o familie de păsări din ordinul Caprimulgiformes,[1] iar după alți autori – din propriul ordin Aegotheliformes, sau clasificată în ordinul Apodiformes.[2] Familia include un singur gen actual, Aegotheles.
|access-date= (ajutor) Aegothelidae este o familie de păsări din ordinul Caprimulgiformes, iar după alți autori – din propriul ordin Aegotheliformes, sau clasificată în ordinul Apodiformes. Familia include un singur gen actual, Aegotheles.
Це незавершена стаття з орнітології.Aegothelidae là một họ chim theo truyền thống xếp trong bộ Caprimulgiformes.[2]
Phần lớn các loài là bản địa New Guinea, nhưng một số loài cũng sinh sống tại Australia, Moluccas và New Caledonia. Loài không biết bay Aegotheles novaezealandiae ở New Zealand đã tuyệt chủng.
Theo truyền thống họ này xếp trong bộ Cú muỗi (Caprimulgiformes), tuy nhiên các nghiên cứu phát sinh chủng loài gần đây cho thấy bộ Cú muỗi như định nghĩa truyền thống là cận ngành trong tương quan với bộ Yến (Apodiformes),[3] trong đó họ Aegothelidae có quan hệ họ hàng gần với Apodiformes hơn là với phần còn lại của Caprimulgiformes,[3][4] nên một số tác giả hoặc là xếp nó vào bộ Aegotheliformes Simonetta, 1967[5] hoặc là vào bộ Apodiformes Peters, 1940[6][7] hoặc đặt nó cùng Apodiformes trong nhánh gọi là Daedalornithes theo tên của nhân vật thần thoại Hy Lạp Daedalus, một người thợ thủ công tài hoa đã tạo ra đôi cánh cho con trai của ông là Icarus.[8]
Phân loại nội bộ họ Aegothelidae như sau:
Họ: AEGOTHELIDAE
Aegotheles
Aegothelidae là một họ chim theo truyền thống xếp trong bộ Caprimulgiformes.
Phần lớn các loài là bản địa New Guinea, nhưng một số loài cũng sinh sống tại Australia, Moluccas và New Caledonia. Loài không biết bay Aegotheles novaezealandiae ở New Zealand đã tuyệt chủng.
分類 界 : 動物界 Animalia 門 : 脊索動物門 Chordata 亜門 : 脊椎動物亜門 Vertebrata 綱 : 鳥綱 Aves 目 : アマツバメ目 Apodiformes 亜目 : ズクヨタカ亜目 Aegotheli 科 : ズクヨタカ科 Aegothelidae 学名 Aegotheli Sibley et al., 1988ズクヨタカ科 (Aegothelidae) は、鳥類アマツバメ目の科である。ズクヨタカと呼ばれる。
オーストラリア区の、ほとんどはニューギニア、一部がオーストラリア、モルッカ諸島、ニューカレドニアに生息する。
全長20–30cm。羽色は全体的には暗褐色だが、さまざまな模様がある。
夜行性。森林に住み、枝から飛び立って空中や地上の昆虫などを捕食する。
「ズクヨタカ」という名だがヨタカ類よりはアマツバメ類に近縁である。伝統的にヨタカ目に含められてきたが、現代的な分類ではアマツバメ目に移される[2][3]。アマツバメ目の中では最も基底で分岐する[4]。
1科でズクヨタカ目 Aegotheliformes とする説もある。かつてのSibley分類では、ヨタカ亜目（ヨタカ目に相当）とは別のズクヨタカ亜目 Aegotheli に1科のみで分類されていた。Sibleyらはこれらをフクロウ目に含めたが、ヨタカ目の2亜目とすることもある[5]。
アマツバメヨタカ類 アマツバメ目 伝統的なアマツバメ目ズクヨタカ科
国際鳥類学会議 (IOC) の分類では1属9種からなる[2]。Euaegotheles 属を別とする説もある。
この項目は、鳥類に関連した書きかけの項目です。この項目を加筆・訂正などしてくださる協力者を求めています（ポータル鳥類 - PJ鳥類）。 
