El xot de Sokoke (Otus ireneae) és un ocell de la família dels estrígids (Strigidae) que habita la sabana miombo de la zona costanera central de Kenya.
El xot de Sokoke (Otus ireneae) és un ocell de la família dels estrígids (Strigidae) que habita la sabana miombo de la zona costanera central de Kenya.
Aderyn a rhywogaeth o adar yw Tylluan sgops Sokoke (sy'n enw benywaidd; enw lluosog: tylluanod sgops Sokoke) a adnabyddir hefyd gyda'i enw gwyddonol Otus ireneae; yr enw Saesneg arno yw Sokoke scops owl. Mae'n perthyn i deulu'r Tylluanod (Lladin: Strigidae) sydd yn urdd y Strigiformes.[1]
Talfyrir yr enw Lladin yn aml yn O. ireneae, sef enw'r rhywogaeth.[2]
Mae'r tylluan sgops Sokoke yn perthyn i deulu'r Tylluanod (Lladin: Strigidae). Dyma rai o aelodau eraill y teulu:
Rhestr Wicidata:
rhywogaeth enw tacson delwedd Cordylluan Glaucidium passerinum Cordylluan Bolifia Glaucidium bolivianum
.jpg)
.jpg)
_in_tree.jpg)
_in_tree.jpg)
Aderyn a rhywogaeth o adar yw Tylluan sgops Sokoke (sy'n enw benywaidd; enw lluosog: tylluanod sgops Sokoke) a adnabyddir hefyd gyda'i enw gwyddonol Otus ireneae; yr enw Saesneg arno yw Sokoke scops owl. Mae'n perthyn i deulu'r Tylluanod (Lladin: Strigidae) sydd yn urdd y Strigiformes.
Talfyrir yr enw Lladin yn aml yn O. ireneae, sef enw'r rhywogaeth.
Die Sokoke-Zwergohreule (Otus ireneae) ist eine Eulenart aus der Gattung der Zwergohreulen. Ihr Vorkommen ist auf ein kleines Gebiet in Ostafrika beschränkt.
Die Länge beträgt 16 bis 18 Zentimeter bei einem Gewicht von 45 bis 55 Gramm. Es gibt eine graue, eine dunkelbraune und eine rötliche Morphe, zusätzlich auch Übergangsformen. Während die rötliche Morphe abgesehen von weißen Schulterflecken weitgehend einfarbig ist, haben die grauen und braunen Formen außerdem auf der graubraunen Unterseite weiße Punkte mit schwarzer Spitze und dunkle Kritzel. Die unauffälligen Federohren sind gefleckt, die Augen blassgelb, der Schnabel hell grünlich gelb.
Die Sokoke-Zwergohreule bewohnt vorwiegend Cynometra-Wälder, selten Brachystegia-Wälder. Sie ist ein reiner Insektenfresser, der vor allem Käfer fängt. Der Ruf besteht aus im Abstand von mehreren Sekunden wiederholten Serien aus fünf bis neun hohen Pfeiftönen guuhk-guuhk bei einer Rate von drei Tönen in zwei Sekunden.
Die monotypische Art lebt endemisch in Kenia im Arabuko-Sokoke-Wald sowie im Nordosten Tansanias im Usambara-Bergwald bis in 400 Meter Höhe. Der Bestand in Kenia beträgt etwa 800 Paare. Aufgrund ihres eng begrenzten Verbreitungsgebietes gilt die Sokoke-Zwergohreule als stark gefährdet.
Die Sokoke-Zwergohreule (Otus ireneae) ist eine Eulenart aus der Gattung der Zwergohreulen. Ihr Vorkommen ist auf ein kleines Gebiet in Ostafrika beschränkt.
The Sokoke scops owl (Otus ireneae) is a highly localized species of scops owl found in lowland forests of Kenya and Tanzania. The greatest population of this species of owl is in the Cynometra-Manilkara forest, which is less than one-third of the Sokoke Forest. It is also found in the Afzelia-Cynometra forest.
The Sokoke scops owl can grow to 6+1⁄2 in (17 cm), and can weigh up to 2 oz (57 g), and is the smallest of the scops owls. It is insectivorous and coloring ranges from grey to rufous.
Sokoke scops owl is a fairly plain scops owl with small spotted markings on the underside. They are found in a number of color morphs ranging from grey through brown to an orange-rufous. Their call consists of a repetitive "too-too-too-too-too" reminiscent of the calls of tinkerbirds. Males have a higher-pitched, louder and clearer call compared to females, which have a softer, muffled, low-pitched call.[3] They are territorial and pairs may duet in response to intruding conspecifics.[3] The calling intensity of spontaneously calling owls varies with the time of night and phase of the moon.[3]
Sokoke scops owl have a highly restricted range in coastal Kenya and north-eastern Tanzania.[4] It was first discovered in 1965 in the Arabuko-Sokoke Forest Reserve in coastal Kenya.[3] Two other isolated populations have been subsequently discovered in the Dakatcha woodlands in Kenya and in the Manga and Kwamgumi forest reserves in the lowlands of the East Usambara mountains, Tanzania. Its global range is not thought to exceed 500 km2.[4] Other isolated populations of this species may still persist in unsurveyed patches of suitable habitat.
Sokoke scops owl has very specific habitat requirements of undisturbed lowland forest.[4] In the Arabuko-Sokoke Forest Reserve, it only occurs in forest dominated by Brachylaena and Cynometra, despite the presence of other forest types.[4] It is thought that holes in Brachylaena trees provide suitable nesting sites for the owls[5] and their removal may be responsible for population declines.
The IUCN places the Sokoke scops owl as globally Endangered on its Red List.[6] Its dependence on undisturbed forest means that it is threatened by human disturbance such as logging, fires and encroachment.[4] Suitable climatic conditions are predicted to shift southwards as the climate changes and be completely lost in the Usambaras by 2080.[4] The isolation of suitable forest patches that are surrounded by human-modified habitats means that they risk extinction.[4] Increasing populations of African elephants in the Arabuko-Sokoke Forest Reserve may also affect their populations through habitat degradation.[3] Habitat restoration and translocation to other suitable habitat patches have been suggested as potential conservation interventions that may help prevent their extinction.[4] Call surveys conducted in 2005 and 2008 in the Arabuko-Sokoke Forest Reserve place the population size of the reserve at 800 pairs.[3] Densities in 1997 in the East Usambaras ranged from less than 1.5 pairs/km2 to 3 or 4 pairs/km2, and the population is estimated to be markedly smaller than the Arabuko-Sokoke population.[7]
Like other Otus owls, they are strictly nocturnal, making their biology difficult to study.[8] They are most active immediately after dark and before dawn and travel further from their roost sites to forage when there is less illumination from the moon.[9] They roost in the dense understory of Cynometra trees during the day. The mean home-range of a pair is 11 ha and there is very little overlap with neighboring pairs.
Pellet samples show that they feed almost exclusively on medium-sized insects across a wide range of orders, with the predominant prey type likely dependent on availability at the time.[8] Beetles (Coleoptera) and crickets (Orthoptera) appear to be consumed the most.[8]
The Sokoke scops owl (Otus ireneae) is a highly localized species of scops owl found in lowland forests of Kenya and Tanzania. The greatest population of this species of owl is in the Cynometra-Manilkara forest, which is less than one-third of the Sokoke Forest. It is also found in the Afzelia-Cynometra forest.
The Sokoke scops owl can grow to 6+1⁄2 in (17 cm), and can weigh up to 2 oz (57 g), and is the smallest of the scops owls. It is insectivorous and coloring ranges from grey to rufous.
El autillo de Sokoke (Otus ireneae)[2][3] es una especie de ave estrigiforme de la familia Strigidae nativo de Kenia y Tanzania. La mayor población de esta especie de búho se encuentra en los bosques de Cynometra-Manilkara, que es menos de un tercio del bosque de Sokoke. También se puede encontrar en bosques de Afzelia-Cynometra.
Puede alcanzar hasta 16 a 17 cm de longitud y puede llegar a pesar hasta 57 g, es el más pequeño de los autillos.
El autillo de Sokoke (Otus ireneae) es una especie de ave estrigiforme de la familia Strigidae nativo de Kenia y Tanzania. La mayor población de esta especie de búho se encuentra en los bosques de Cynometra-Manilkara, que es menos de un tercio del bosque de Sokoke. También se puede encontrar en bosques de Afzelia-Cynometra.
Puede alcanzar hasta 16 a 17 cm de longitud y puede llegar a pesar hasta 57 g, es el más pequeño de los autillos.
Otus ireneae Otus generoko animalia da. Hegaztien barruko Strigidae familian sailkatua dago.
Sokokenpöllönen (Otus ireneae) on Itä-Afrikassa elävä uhanalainen pöllölaji. Se löydettiin vasta vuonna 1965. Sokokenpöllö on pöllösten suvun pienin laji.[2]
Sokokenpöllönen on hyvin pienikokoinen pöllölaji. Sen ruumiinpituus on 15–18 senttimetriä ja paino 45–50 grammaa. Lajista tunnetaan kolme eri värimuotoa: tummanruskea, harmaanruskea ja punaruskea. Höyhenpuvussa on tiheässä myös juovia ja täpliä. Naaman höyhenten väri vaihtelee vaalean punaruskeasta ruskeaan ja ruskeankeltaiseen. Sokokenpöllösen "kulmakarvat" ovat ruskeankeltaiset tai valkeahkot.[3] Päässä olevat korvamaiset töyhdöt ovat heikosti erottuvat.[4] Sokokenpöllösen isot, keltaiset silmät auttavat sitä näkemään ja saalistamaan yöllä.[3] Sokokenpöllö muistuttaa akaasiavarpuspöllöä, mutta lajit erottaa siitä, että akaasiavarpuspöllö on suurempi ja sillä on vatsassa voimakkaat, sokokenpöllösen vastaavista selvästi eroavat juovat.[4]
Sokokenpöllönen löydettiin Itä-Keniassa sijaitsevasta Arabuku-Sokoken metsästä vuonna 1965.[3] Aluetta pidettiin lajin ainoana asuinpaikkana vuoteen 1992 asti, jolloin sokokenpöllösiä löydettiin myös Itä-Usambarasta Koillis-Tansaniasta.[4][3] Myös Marafan metsässä Arabuko-Sokoken pohjoispuolella elää pieni, hiljattain löydetty populaatio. Lajia tavataan mahdollisesti myös Kenian Mundane Rangessa, lähellä Somalian rajaa. Pieniä vielä löytämättämiä kantoja saattaa tulevaisuudessa löytyä myös muualta. Arabuko-Sokoken kanta elää noin 220 neliökilometrin laajuisella alueella, jolla elää noin 1 000 paria. Itä-Usambarassa sopivanlaatuinen elinpiiri on 97 neliökilometrin kokoinen ja siellä elänee muutama sata yksilöä.[4]
Sokokenpöllönen on metsälintu. Arabuko-Sokokessa se elää metsissä, joita hallitsevat Cynometra-suvun puut. Se elää sekä vanhoissa että muokatuissa Cynometra-metsissä, mutta on huomattavasti runsaampi alueilla, joilla ihmistoiminta ei ole vaikuttanut metsiin. Sokokenpöllönen lepää ja etsii ruokaa Cynometra-puiden latvuston alemman puoliskon alueelta. Pesänsä se rakentanee joko vanhoihin tai suuriin Brachylaena-suvun puihin.[4] Usambaravuorilla sokokenpöllöjä on tavattu 200–400 korkeudessa kasvavissa sekametsissä. Arabuko-Sokokessa lajin elinpaikat ovat korkeintaan 70 metrin korkeudessa merenpinnasta.[3]
Muiden pöllöjen tavoin sokokenpöllönen on yöaktiivinen lintu, joka liikkuu jonkin verran myös iltahämärän ja auringonnousun aikana.[3] Ravinto koostuu lähinnä hyönteisistä, kuten kovakuoriaisista ja sirkoista.[4] Arabuko-Sokokessa vuonna 1993 tehdyn tutkimuksen mukaan peräti 91 prosenttia lajin ravinnosta koostuu kovakuoriaisista ja noin 7 prosenttia sirkoista. Vuonna 1971 tehdyssä tutkimuksessa puolestaan lajin todettiin saavan ravintonsa enimmäkseen kummitussirkoista sekä suorasiipisistä, joihin sirkatkin kuluvat. Saalishyönteisten vaihtuminen saattaa johtua siitä, että metsän afrikannorsut olivat runsastuneet sitten edellisen tutkimuksen. Norsunlanta houkuttelee lantakuoriaisia, jotka ovat taas sokokenpöllösen ravintoa. Pienen kokonsa takia sokokenpöllösen on ilmeisesti hankala saalistaa pikkujyrsijöitä.[5] Saalistava etsivä sokokenpöllönen tähyilee usein saalista noin 3–4 metrin korkeudessa puun oksalla, ja pudottautuu alas maahan saaliin havaittuaan.[3]
Päivällä sokokenpöllönen lepäilee tiheikössä pitäen ruumiinsa lytyssä ja korvatupsut pystyssä.[3] Lajin reviirin koko on tyypillisesti noin 12–14 hehtaaria.[4] Sokokenpöllösen uskotaan pesivän vanhojen ja suurten Brachylaena-puiden onkaloissa, mutta lajin lisääntymistavoista ei tiedetä juuri muuta.[3]
Sokokenpöllönen luokitellaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Sen suurin uhka elinympäristöjen turmeltuminen. Arabuko-Sokokessa metsien käyttö on ollut viime vuosina kestämätöntä ja usein myös laitonta. Isojen Brachylaena-puiden korjuu metsästä saattaa vaikuttaa merkittävästi lajin pesimismenestykseen. Metsää uhkaa myös titaanin kaivaus. Itä-Usambarassa useimmat suojelualueiden ulkopuolelle jääneet metsät on jo hakattu maatalouden käyttöön. Jäljellä olevia metsiäkin heikentävät yhä jatkuva laiton puutavarakauppa sekä laajamittainen polttopuun keräys. Lisäksi sateet ovat Keniassa muuttuneet epäsäännöllisemmiksi ja kuivuus on lisääntynyt.[3][4]
Sokokenpöllönen kuuluu lajien kansainvälistä kauppaa rajoittavan CITES-sopimuksen liitteeseen II. Sekä Tansaniassa että Keniassa on ohjelmia alueen metsien suojelemiseksi. Peregrine Fund järjestö on myös rahoittanut tutkimustyötä, jossa lintuja tarkkaillaan esimerkiksi radioseurannan avulla. Sokokenpöllöstä tavataan myös Itä-Usambaraan ja Arabuko-Sokokeen perustetuilla suojelualueilla.[3][4]
Sokokenpöllönen (Otus ireneae) on Itä-Afrikassa elävä uhanalainen pöllölaji. Se löydettiin vasta vuonna 1965. Sokokenpöllö on pöllösten suvun pienin laji.
Otus ireneae
Le Petit-duc d'Irene (Otus ireneae[1]), connu aussi en tant que Petit-duc d'Irène ou Petit-duc de Sokoke, est une espèce d'oiseaux de la famille des Strigidae.
Cet oiseau vit au Kenya et en Tanzanie.
La population de cette espèce est de l'ordre de 2 000 oiseaux.
Otus ireneae
Le Petit-duc d'Irene (Otus ireneae), connu aussi en tant que Petit-duc d'Irène ou Petit-duc de Sokoke, est une espèce d'oiseaux de la famille des Strigidae.
L'assiolo di Sokoke (Otus ireneae Ripley, 1966) è un uccello rapace della famiglia Strigidae.
Si trova in Kenya e Tanzania. La più grande popolazione di questa specie di gufo vive nella foresta di Cynometra-Manilkara, all'interno della foresta di Sokoke. Si trova anche nella foresta Afzelia-Cinometra.
L'assiolo di Sokoke può arrivare fino a 16-17 cm e può pesare fino a 57 g. È insettivoro e la colorazione del piumaggio può essere grigia o marrone-rossiccio.
L'assiolo di Sokoke (Otus ireneae Ripley, 1966) è un uccello rapace della famiglia Strigidae.
Si trova in Kenya e Tanzania. La più grande popolazione di questa specie di gufo vive nella foresta di Cynometra-Manilkara, all'interno della foresta di Sokoke. Si trova anche nella foresta Afzelia-Cinometra.
L'assiolo di Sokoke può arrivare fino a 16-17 cm e può pesare fino a 57 g. È insettivoro e la colorazione del piumaggio può essere grigia o marrone-rossiccio.
De sokokedwergooruil (Otus ireneae) is een vogelsoort uit de familie van de strigidae (uilen). Het is een bedreigde vogelsoort in oostelijk Kenia en het noorden van Tanzania die in 1966 geldig werd beschreven door Sidney Dillon Ripley.[2]
Deze ooruil is 15 cm lang. Het is een zeer kleine soort dwergooruil met nauwelijks zichtbare oorpluimen. De uil is roodbruin of grijs (er zijn twee kleurvariëteiten) en met afwisselend lichte en donkere spikkels, streepjes in het verenkleed. De meeste uilen met een vergelijkbaar verenkleed in het gebied zijn groter.[1]
Deze uil werd in oostelijk Kenia, in en rond het Nationaal park Arabuko Sokoke ontdekt en bleek later ook voor te komen in Tanzania in de oostelijke, lager gelegen gebieden aan de voet van het Usambaragebergte. Het leefgebied bestaat uit natuurlijk bos of secundair bos. De hoogste dichtheden worden gevonden in natuurlijk bos met bomen uit het geslacht Cynometra (boomsoorten uit de vlinderbloemenfamilie).[1]
De sokokedwergooruil heeft een beperkt verspreidingsgebied en daardoor is de kans op uitsterven aanwezig. De grootte van de populatie werd in 2016 door BirdLife International geschat op 3,5 tot 15 duizend individuen en de populatie-aantallen nemen af door habitatverlies. Het leefgebied buiten speciale natuurreservaten wordt aangetast door ontbossing. Verder vormen daarnaast mijnbouwactiviteiten en steeds langere droogteperioden (klimaatverandering) een bedreiging. Om deze redenen staat deze soort als bedreigd op de Rode Lijst van de IUCN.[1]
Bronnen, noten en/of referentiesDe sokokedwergooruil (Otus ireneae) is een vogelsoort uit de familie van de strigidae (uilen). Het is een bedreigde vogelsoort in oostelijk Kenia en het noorden van Tanzania die in 1966 geldig werd beschreven door Sidney Dillon Ripley.
Otus ireneae é uma espécie de ave estrigiforme pertencente à família Strigidae.[1]
Otus ireneae é uma espécie de ave estrigiforme pertencente à família Strigidae.
Sokokedvärguv[2] (Otus ireneae) är en östafrikansk starkt hotad fågel i familjen ugglor inom ordningen ugglefåglar.[3]
Sokokedvärguven är en mycket liten uggla, endast 15 centimeter lång, med små örontofsar. Liksom de flesta dvärguvar är den tätstrimmig och streckad. Både grå och rostfärgade former förekommer. Lätet är ett mjukt tu-tu-tu, upprepat tio eller fler gånger per minut. Som föda intar den insekter, huvudsakligen skalbaggar.[1]
Sokokedvärguven förekommer i skogsområden i östra Kenya Arabuko Sokoke Forest mellan Kilifi och Malindi, men 1992 upptäcktes den även i låglänta områden i östra Usumbarabergen i Tanzania.
Beståndet räknas totalt till åtminstone 2.500 individer, men studier mellan 2005 och 2008 visar att arten tros ha minskat med över 20% på 16 år. Internationella naturvårdsunionen IUCN kategoriserar arten som starkt hotad på grund av dess begränsade och splittrade utbredning, den minskande populationen och habitatförstörelse.[1]
Arten förekommer i skog, helst Cynometra- och Brachylaena-skog på röd sand, men finns även i Cynometra-buskmarker och Afzelia- och Cynometra-skogar på vitsand. Den vandrar tillfälligtvis in i miombo, men förekommer inte där träden är kortare än tre till fyra meter. Sokokedvärguven återfinns i låglänta områden mellan 50 och 170 meter över havet i Kenya och 200-400 meter över havet i Tanzania.[4]
Fågeln födosöker mest på natten men även i skymning och gryning, huvusakligen på jakt efter insekter. Häckningsvanorna är okända, men den tros häcka i trädhål som andra dvärguvar.[4]
Fågelns vetenskapliga artnamn hedrar Irene Morden, amerikansk sponsor och samlare av specimen i Kenya 1965. [5]
Wikimedia Commons har media som rör sokokedvärguv.
Wikispecies har information om Otus ireneae.
Sokokedvärguv (Otus ireneae) är en östafrikansk starkt hotad fågel i familjen ugglor inom ordningen ugglefåglar.
Otus ireneae là một loài chim trong họ Strigidae.[1]
.png){kind=small}
