Kotkarauskut (Myliobatidae) on rustokalaheimo, jonka lajit elävät trooppisissa valtamerissä.
Varhaisimmat kotkarauskuihin kuuluvien lajien fossiilit on ajoitettu liitukauden loppuvaiheille. Nykyään elävien lajien määrä vaihtelee lähteittäin 37–42 välillä ja lajit jaetaan 7 sukuun. Heimo jaetaan kolmeen alaheimoon kotkarauskuihin (Myliobatinae), paholaisrauskuihin (Mobulinae) ja Rhinopterinae. Eräät luonnontieteilijät pitävät kaikkia näitä alaheimoja omina heimoinaan.[2][3][4]
Kotkarauskut ovat keskikokoisia tai suuria kaloja. Lajien rintaevät ovat hyvin kookkaat ja voivat olla jopa 2,5 metriä leveät. Selkäevä on pieni ja pyrstö on pitkä ja hyvin ohut. Pyrstössä voi olla yksi tai kaksi myrkyllistä piikkiä. Paholaisrauskuilla on pään sivuilla sarvimaiset ulokkeet. Rhinopterinae-alaheimon lajeilla kuono on lohkomainen. Heimon lajeilla silmät sijaitsevat pään sivuilla ja ruiskureiät silmien takana. Kalojen suu on suuri ja hampaat ovat kookkaat ja levymäiset. Paholaisrauskut suodattavat ravintonsa ja ovat erikoistuneet planktonin syömiseen. Kotkarauskut ovat vivipaarisia ja naaras synnyttää kahdesta kuuteen poikasta.[2][3][4][5]
Kotkarauskujen heimon lajeja tavataan kaikista trooppisista valtameristä. Ne ovat pääasiassa mereisiä, mutta joitakin lajeja tavataan myös murtovesistä ja mangrovealueilta. Lajit liikkuvat usein suurissa parvissa lähellä pintaa koralliriuttojen läheisyydessä ja paholaisrauskuja tavataan myös avomereltä. Ne uivat liikuttamalla kookkaita rintaeviään ja ikään kuin lentävät veden alla. Eräät kotkarauskut myös hyppivät vedestä ilmaan.[2][3][4][5]
Kotkarauskujen- ja Rhinopteridae-alaheimojen lajit syövät selkärangattomia eläimiä, esimerkiksi rapuja ja simpukoita, joiden kovan kuoren ne murskaavat levymäisillä hampaillaan. Paholaisrauskut sen sijaan käyttävät ravintonaan planktonia, jota ne suodattavat vedestä.[4][5]
Kotkarauskut (Myliobatidae) on rustokalaheimo, jonka lajit elävät trooppisissa valtamerissä.
