Sepät (Elateridae) on kovakuoriaisheimo. Sepät ovat soikean sukkulamaisia, pitkähköjä ja suhteellisen lyhytjalkaisia kovakuoriaisia. Ne ovat muutamasta millimetristä aina kahteen senttimetriin pitkiä, useat mattapintaisia, mutta jotkut voivat olla värikkäitä. Ne elävät maassa tai lahossa puussa ja ovat aktiivisia yöllä.
Seppälajeja tunnetaan maailmasta noin 10 000, joista Pohjoismaissa ja Baltiassa tavataan 117 lajia. Lajirunsaus on suurin Maapallon trooppisilla alueilla, mutta moniin muihin kovakuoriaisryhmiin verrattuna heimossa on melko runsaasti vuoristoihin ja arktisille alueille erikoistunutta lajistoa.[1]. Suomessa seppälajeja elää 64, esimerkiksi pikiseppä, punaseppä, metalliseppä ja kupariseppä.[2]
Seppien, kuten myös sepiköiden ja rikkaseppien, tunnusomainen piirre on kyky selälleen joutuessaan napsauttaa itsensä takaisin ilmaan taivuttamalla ruumistaan, jolloin niiden keskiruumiin takaosassa oleva koukkumainen uloke pingottuu takaruumiin etuosaa vasten. Jännitteen lauetessa kuuluu napsahtava ääni, ja kuoriainen lennähtää takaisin vatsalleen. Hypyn suunta on aina kuoriaisen pituusakselin suuntainen ja alustan kovuudesta riippuen hyppy voi kantaa useita kymmeniä senttimetrejä. Kuoriainen voi toistaa hypyn useita kertoja peräkkäin. Ollessaan jaloillaan ne pystyvät tätä tekniikkaa käyttäen myös heittämään selästään kimppuunsa hyökänneitä muurahaisia tai irrottautumaan linnun nokasta.[1]
Aikuiset kuoriaiset ovat pitkänomaisia, hoikkaraajaisia ja niiden tuntosarvet ovat rihmamaiset, sahamaiset tai joillakin lajeilla kampamaiset. Peitinsiivet ovat yleensä selvästi pitkittäisuurteiset. Etuselän ja takaruumiin välinen nivel on taipuisa. Eurooppalaisten lajien pituus aikuisena vaihtelee 5–30 mm, mutta maailmalla kokohaarukka on paljon suurempi pituuden vaihdellessa Quasimus lilliputanus-lajin 1,5 millimetristä Tetralobus gigas ja Tetralobus flabellicornis -lajien kymmeneen senttimetriin.[1]
Useimmat seppälajit talvehtivat aikuisina kotelokoppansa sisällä ja keväällä ilmojen lämmettyä ne lähtevät liikkeelle. Suomessa aikuisten kuoriaisten lajimäärä on suurin kesäkuussa. Heinäkuun aikana lajimäärä vähenee ja elokuussa useimmat lajit ovat jo aikuisvaiheensa eläneet. Monet lajit ovat aktiivisimmillaan öisin ja jotkin lajit lentävät kirkkaiden valojen luokse.[1] Kuumalla säällä ne tulevat mieluusti sisään taloihin, mikäli ikkuna tai ovi on jätetty raolleen.
Aikuisten seppien ravintoa ovat kasvien lehdet sekä valkuaisainepitoinen siitepöly.[1]
Seppien parittelua pääsee näkemään erittäin harvoin eikä munimisestakaan ole kovin runsaasti havaintoja. Naaras munii jopa useita satoja munia yksitellen tai pieniin ryhmiin. Munat kuoriutuvat 2–4 viikon kuluttua. Seppien lieriömaisia ja kovan kitiinikuoren peittämiä toukkia kutsutaan usein juurimadoiksi. Sepäntoukkien takaruumiin takimmaisessa jaokkeessa on yleensä joko parilliset perälisäkkeet tai piikkimäiseksi kaventunut kärki. Toukan suuosiin ei kuulu ylähuulta vaan nokkamainen uloke, nasale. Toukat elävät maaperässä tai lahoavassa puuaineksessa ja käyttävät ravinnokseen kasvien juuria ja sienirihmastoja tai ne saalistavat muiden hyönteisten toukkia. Ruokavalio on paitsi lajikohtainen, myös vaihtelee mehdollisesti elinolosuhteiden mukaan. Toukkien kehitys on verraten hidasta ja toukkavaihe kestää 2–4 vuotta. Toukka-asteita on lajista riippuen 7–18. Viimeisenä syksynään toukka koteloituu rakentamansa kotelokopan sisään ja aikuinen kuoriainen kuoriutuu kotelosta noin kuukautta myöhemmin. Useimmiten se jää kuitenkin talvehtimaan kotelokopan sisään ja lähtee liikkeelle vasta keväällä.[1]
Toukkavaiheessaan merkittäviä petoja ovat ainakin ketoseppä, puikkoseppä, hietaseppä ja piennarseppä. Ampedus-suvun punaseppien toukkia löytyy etenkin sellaisesta lahopuusta, jossa on runsaasti muiden kovakuoriaisten toukkia ravinnoksi. Mikään Suomen kuolleissa puissa elävistä seppälajeista ei ole sidoksissa tiettyyn puulajiin, mutta osa lajeista suosii tietyjä puulajeja muita enemmän. Sen sijaan jo Keski-Euroopassa esiintyy isäntäpuiden suhteen vaateliaampia lajeja.[1]
Viljaseppien (suku Agriotes) toukat syövät viljelyskasvien juuria, maavarsia ja siemeniä, mutta myös jonkin verran eläinravintoa. Havaintojen mukaan viljaseppien toukat syövät myös vasta nahkansa luoneita lajitovereitaan. Niillä on joskus huomattavaakin merkitystä viljelyskasvien tuholaisina. Tässä suhteessa erityisen merkittävä on tummaviljaseppä (Agriotes obscurus).[1][3]
Sepistä, sepiköistä ja jalokuoriaisista on valmistunut kirjahanke.[4]
Suomesta on tavattu 64 seppälajia, joista uhanalaisia ovat yksi äärimmäisen uhanalainen (CR) ja neljä erittäin uhanalaiseksi (EN) ja viisi vaarantuneeksi (VU) luokiteltua lajia. Lisäksi kaksi lajia on luokiteltu silmälläpidettäviksi (NT) ja kahden uhanalaisuus on jätetty puutteellisten tietojen vuoksi arvioimatta (NE).[1]
Sepät (Elateridae) on kovakuoriaisheimo. Sepät ovat soikean sukkulamaisia, pitkähköjä ja suhteellisen lyhytjalkaisia kovakuoriaisia. Ne ovat muutamasta millimetristä aina kahteen senttimetriin pitkiä, useat mattapintaisia, mutta jotkut voivat olla värikkäitä. Ne elävät maassa tai lahossa puussa ja ovat aktiivisia yöllä.
Seppälajeja tunnetaan maailmasta noin 10 000, joista Pohjoismaissa ja Baltiassa tavataan 117 lajia. Lajirunsaus on suurin Maapallon trooppisilla alueilla, mutta moniin muihin kovakuoriaisryhmiin verrattuna heimossa on melko runsaasti vuoristoihin ja arktisille alueille erikoistunutta lajistoa.. Suomessa seppälajeja elää 64, esimerkiksi pikiseppä, punaseppä, metalliseppä ja kupariseppä.
