dcsimg

Mansikkapuut ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Mansikkapuut (Arbutus)[2] on kasvisuku kanervakasvien heimossa. Suvussa on noin 10 lajia lauhkean, subtrooppisen ja trooppisen vyöhykkeen ainavihantia nahkealehtisiä puita ja pensaita. Suku on saanut nimensä hieman mansikoiden (Fragaria) pohjushedelmiä muistuttavista marjoistaan. Mansikkapuut eivät kuitenkaan ole sukua mansikoille.

Kuvaus

 src=
Lännenmansikkapuun (Arbutus unedo) hedelmiä.

Mansikkapuut ovat yleensä pieniä tai keskikokoisia puita tai pensaita, yleensä enintään 20 metriä korkeita. Kaikki lajit ovat ainavihantia. Oksat ovat yleensä ylöspäinsuuntautuneet. Nuoret versot ovat karvojen peittämiä. Kaarna on yleensä ohut ja levyinä hilseilevä. Lehdet ovat yksinkertaiset ja soikeat, laidoiltaan ehyet tai hammaslaitaiset. Silmut ovat soikeita, teräväkärkisiä ja väritykseltään punaisia.[1]

Kukat ovat kaksineuvoisia ja kasvavat yleensä tertuissa, joissa on 10–40 kukkaa. Sekä verho- että terälehtiä on viisi. Verholehdet ovat tyvestä yhteenkasvaneet, teriö lähes koko pituudeltaan yhteenkasvanut. Teriö on yleensä väriltään kellertävän valkoinen. Heteitä on kymmenen. Emi on viisionteloinen. Hedelmä on 1–5 siemeninen marja.[1]

Levinneisyys

Mansikkapuita kasvaa pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä sekä Kanariansaarilla.[1]

Luokitus ja lajit

Mansikkapuita tunnetaan yleisesti ainakin yhdeksän lajia.[3]

Käyttö

Eräitä suvun lajeja käytetään koristepuina. Useiden lajien hedelmät ovat syötäviä, mutta niitä yleensä pidetään mauttomina eikä laajemmin viljellä kaupallisesti ravinnoksi. Lähinnä lännenmansikkapuun hedelmistä tehdään kuitenkin hilloja, säilykkeitä ja likööriä.[4]

Lähteet

Viitteet

  1. a b c d Arbutus Flora of North America. Viitattu 7.8.2012. (englanniksi)
  2. ONKI-ontologiapalvelu, Kassu (suomenkieliset nimet) yso.fi. Viitattu 7.8.2012.
  3. Arbutus The Plant List. Viitattu 7.8.2012. (englanniksi)
  4. Arbutus unedo Plants for a Future. Viitattu 7.8.2012. (englanniksi)
license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Mansikkapuut: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Mansikkapuut (Arbutus) on kasvisuku kanervakasvien heimossa. Suvussa on noin 10 lajia lauhkean, subtrooppisen ja trooppisen vyöhykkeen ainavihantia nahkealehtisiä puita ja pensaita. Suku on saanut nimensä hieman mansikoiden (Fragaria) pohjushedelmiä muistuttavista marjoistaan. Mansikkapuut eivät kuitenkaan ole sukua mansikoille.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI