Idänimarre (Gymnocarpium continentale, syn. G. jessoënse) on Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava pieni saniainen. Suomessa laji on harvinainen.
Monivuotinen idänimarre kasvattaa pitkän, hennon, väriltään tummanruskean ja jokseenkin kiillottoman maavarren. Yksittäin maavarresta nousevat lehdet ovat 10–30 cm korkeita. Lehden ruoti on noin kaksi kertaa lavan pituinen ja tiheään nystykarvainen. Kirkkaanvihreä lehtilapa on nystyinen, tavallisesti leveyttä pitempi, kolmiomaisen puikea ja kaksi kertaa parilehdykkäinen. Kapeanpuikea tyvilehdykkä on selvästi lehden kärkiosaa pienempi. Tyvilehdykän ensimmäisen pikkulehdykkäparin lehdykät ovat melkein samankokoisia, pienemmän pikkulehdykän keskiosan leveyden ollessa 4/5 isomman lehdykän keskiosan leveydestä. Pikkulehdykät ovat muodoltaan kapean pitkulaisia ja pariosaisia tai parijakoisia. Lehden alapinnalla olevat itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä ja katesuomuttomia. Idänimarteen itiöt kypsyvät Suomessa heinä-elokuussa. Itiöt ovat väriltään vaaleanruskeita.[1]
Idänimarre muistuttaa hyvin paljon lähisukulaisiaan metsäimarretta (G. dryopteris) ja erityisesti kalkki-imarretta (G. robertianum). Laji myös risteytyy helposti metsäimarteen kanssa.[2]
Idänimarteen levinneisyysalue tunnetaan huonosti. Pääesiintymisalue ulottuu Siperiasta Itä-Aasiaan, sekä Pohjois-Amerikan pohjoisosiin. Fennoskandiassa lajia tavataan Pohjois-Norjassa ja -Suomessa sekä Venäjän Karjalassa. Fennoskandian esiintymien arvellaan olevan myöhäisjääkautinen jäänne.[2] Suomessa idänimarre on harvinainen laji, joka löydettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1937. Sen pääesiintymä Suomessa on Koillismaalla Kuusamossa ja Sallan eteläosissa, pääosin Oulangan kansallispuistossa. Pienempiä esiintymiä tavataan Utsjoella, Inarin lounaisosassa ja Enontekiön Hetasta.[2][3]
Idänimarre kasvaa yleensä varjoisissa kallionraoissa. Laji on kalkinvaatija.[1][2]
Idänimarre (Gymnocarpium continentale, syn. G. jessoënse) on Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava pieni saniainen. Suomessa laji on harvinainen.
Vitenskapelig(e)
CR — Kritisk truet
Finntelg (latin: Gymnocarpium continentale) er slekt av bregner innenfor småtelgslekten i storburknefamilien (Woodsiaceae). Den kan i Norge også danne hybrid med fugletelg. På engelsk heter finntelg «Eastern Oak fern»
Finntelg er en liten, 10-30 cm høy bregne, med krypende jordrøtter. Stilken gjør en liten sving og vokser opprett med en tredelt bladplate, hvorav de to nedre hovedfinnene er klart mindre enn den midtre (øvre), alle hovedfinnene er en til to ganger finnete. Småfinnene har symmetriske fliker om midtnerven.
Bladskaftet er nederst mørk brunt, med noen lyse skjell. Bladet er mattgrønt eller friskt mellomgrønn, og har endel spredte kjertelhår under og på bladstilken og finnestilkene. På hovedfinnene nederst peker småflikene framover. Sporehushopene (sori) er helt sirkelrunde og mangler slør (indusium).
Finntelg vokser i bergskrenter, i krattskog og på basisk jord. Sjeldnere på litt åpen lynghei. Den vokser i Finnmark, men utbyggingen av Alta-Kautokeino-vassdraget reduserte bestanden.[1] Ellers vokser den på den nordlige halvkulen inklusive Nord-Amerika.
Hybriden Gymnocarpium continentale x dryopteris vokser i Nord-Troms og Finnmark. Den er steril og formerer seg ikke. Hybriden er funnet i Nordreisa, Alta og Kautokeino.
Finntelg (latin: Gymnocarpium continentale) er slekt av bregner innenfor småtelgslekten i storburknefamilien (Woodsiaceae). Den kan i Norge også danne hybrid med fugletelg. På engelsk heter finntelg «Eastern Oak fern»
Finntelg er en liten, 10-30 cm høy bregne, med krypende jordrøtter. Stilken gjør en liten sving og vokser opprett med en tredelt bladplate, hvorav de to nedre hovedfinnene er klart mindre enn den midtre (øvre), alle hovedfinnene er en til to ganger finnete. Småfinnene har symmetriske fliker om midtnerven.
Bladskaftet er nederst mørk brunt, med noen lyse skjell. Bladet er mattgrønt eller friskt mellomgrønn, og har endel spredte kjertelhår under og på bladstilken og finnestilkene. På hovedfinnene nederst peker småflikene framover. Sporehushopene (sori) er helt sirkelrunde og mangler slør (indusium).
Finntelg vokser i bergskrenter, i krattskog og på basisk jord. Sjeldnere på litt åpen lynghei. Den vokser i Finnmark, men utbyggingen av Alta-Kautokeino-vassdraget reduserte bestanden. Ellers vokser den på den nordlige halvkulen inklusive Nord-Amerika.
Hybriden Gymnocarpium continentale x dryopteris vokser i Nord-Troms og Finnmark. Den er steril og formerer seg ikke. Hybriden er funnet i Nordreisa, Alta og Kautokeino.
