dcsimg

Maissikoisa ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Maissikoisa (Ostrinia nubilalis) on koisaperhosiin kuuluva vanhan mantereen hyönteinen, joka on alun perin hirssin tuholainen. Siitä on tullut Amerikassa sitäkin vakavammin otettava tuhoeläin. Se on raportoitu Yhdysvaltojen itärannikolta Massachusettsista vuonna 1917, ja sen toukka tuhoaa erityisesti maissin satoa. Nyttemmin se tunnetaan Kanadaa ja Kalliovuoria myöten.

Maissikoisa ei elä pelkästään viljakasveissa, vaan sille kelpaavat melkein kaikki ruohovartiset kasvit, joiden varsi on tarpeeksi tukeva, että toukka voi kaivautua sen sisään. Yhdysvalloissa on havaittu, että maan itäosissa maissikoisat suosivat monia eri isäntäkasveja, kun taas lännessä ne pysyttelevät selvemmin maississa.[2]

Maissikoisan biologiseen torjuntaan on käytetty menestyksekkäästi munakiilukaisten (Trichogramma) sukuun kuuluvia loispistiäisiä.[3]

Maissikoisan munat ovat noin millin mittaisia, soikeita, aluksi valkoisia, vanhemmiten oranssinsävyisiä. Niistä kuoriutuu toukkia 4-7 päivässä. Toukat ovat vaaleanruskeita, mustapäisiä. Ne käyvät läpi kuusi muodonmuutosvaihetta joiden kokonaiskesto on noin kaksi kuukautta. Kotelo on kellertävä, pari milliä paksu ja puolitoista senttiä pitkä. Aikuisen koiraan siipien kärkiväli on 20-26 mm naaraan 25-34 mm. Ne ovat ruskea-harmaa-keltakuvioisia, koiras tummempi kuin naaras.[2]

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä eläimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Maissikoisa: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Maissikoisa (Ostrinia nubilalis) on koisaperhosiin kuuluva vanhan mantereen hyönteinen, joka on alun perin hirssin tuholainen. Siitä on tullut Amerikassa sitäkin vakavammin otettava tuhoeläin. Se on raportoitu Yhdysvaltojen itärannikolta Massachusettsista vuonna 1917, ja sen toukka tuhoaa erityisesti maissin satoa. Nyttemmin se tunnetaan Kanadaa ja Kalliovuoria myöten.

Maissikoisa ei elä pelkästään viljakasveissa, vaan sille kelpaavat melkein kaikki ruohovartiset kasvit, joiden varsi on tarpeeksi tukeva, että toukka voi kaivautua sen sisään. Yhdysvalloissa on havaittu, että maan itäosissa maissikoisat suosivat monia eri isäntäkasveja, kun taas lännessä ne pysyttelevät selvemmin maississa.

Maissikoisan biologiseen torjuntaan on käytetty menestyksekkäästi munakiilukaisten (Trichogramma) sukuun kuuluvia loispistiäisiä.

Maissikoisan munat ovat noin millin mittaisia, soikeita, aluksi valkoisia, vanhemmiten oranssinsävyisiä. Niistä kuoriutuu toukkia 4-7 päivässä. Toukat ovat vaaleanruskeita, mustapäisiä. Ne käyvät läpi kuusi muodonmuutosvaihetta joiden kokonaiskesto on noin kaksi kuukautta. Kotelo on kellertävä, pari milliä paksu ja puolitoista senttiä pitkä. Aikuisen koiraan siipien kärkiväli on 20-26 mm naaraan 25-34 mm. Ne ovat ruskea-harmaa-keltakuvioisia, koiras tummempi kuin naaras.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI