Pavut (Phaseolus) on hernekasvisuku, johon kuuluu noin 80 köynnöstävää ruohovartista lajia, jotka kasvavat luonnonvaraisena Keski- ja Etelä-Amerikassa. Lehdet ovat kolmisormiset, kärhettömät ja kukinto isokukkainen terttu.
Eurooppaan amerikkalaisia papuja tuotiin jo 1500-luvulla. Suomeen niitä tuotiin hiukan myöhemmin, 1600-luvulla, puna- tai valkoteriöinen tarhapapu (Phaseolus vulgaris), jolla on sileä vihreä, keltainen tai violetti, 8–16 cm pitkä palko. Sen viljelysmuotoja ovat muun muassa pensasmaisesti kasvava pensaspapu ja salkomainen salkopapu, joista kummastakin on olemassa useita lajikkeita. Pyöreäpalkoisista tarhapavuista käytetään nimeä taitepapu ja litteäpalkoisista leikkopapu. Pavut ovat yleensä pensaspapujen siemeniä, niitä on valkoisia, punaisia ja ruskeita. Punakukkainen, 3–4 metriä korkea ruusupapu on Suomessa yleinen koristekasvi, jonka pavut ovat myös syötäviä. Ulkomailla tunnetaan myös borlotto-, liman- ja adsukipapu.[1]
Suomen Elintarviketurvakeskuksen mukaan useimmat ruoanlaitossa käytettävistä hernekasvien siemenistä sisältävät huonostisulavia ja jopa myrkyllisiä lektiinejä ja muita vahingollisia proteiineja. Jotta ne saataisiin tehottomaksi, kuivatut ja raa'at pavut tulisi liottaa ja keittää ohjeiden mukaan. Vähäisempi käsittely voi johtaa ruoansulatusongelmiin ja jopa ruokamyrkytykseen.[2] Suomessa perinteisesti käytetyt herneet ja vihreät (tuoreet) pavut ovat kuitenkin turvallisia, samoin linssi[3][4]. Kuivattuna näidenkin keittoaikaa voidaan tosin liottamalla lyhentää.
Suomen papu-sana on alkuaan tarkoittanut vain härkäpapua, jota on Suomessa viljelty ainakin 600-luvulta eli merovingiajalta saakka. Biologit ovat kuitenkin myöhemmin kehittäneet kasvien tieteellistä luokittelua ja alkaneet käyttää papu-sanaa eri asiasta, joten härkäpapu ei nykyisessä kasvien biologisessa jaottelussa kuulu papujen sukuun.
Yleiskielessä papuja ovat yksinkertaisesti pavun näköiset kasvinosat, kasvien keskinäisistä biologisista suhteista välittämättä. Sanalla papu viitataan usein yhtä lailla kasvin palkoon kuin sen sisältä löytyviin siemenen- tai marjankaltaisiin osiin. Eräissä murteissa myös tavallisia herneitä sanotaan pavuiksi.lähde?
Yleiskielessä pavuiksi nimitetään näin ollen useita hernekasvilajeja ja niiden siemeniä, muun muassa härkäpapua ja soijaa, sekä mungopapua, joka aiemmin luokiteltiin papujen sukuun mutta nykyään omaansa. Lisäksi täysin eri heimoon kuuluvan kahvipensaan siemeniä nimitetään yleensä kahvipavuiksi ja kaakaopuun hedelmien siemeniä kaakaopavuiksi.
Pavut (Phaseolus) on hernekasvisuku, johon kuuluu noin 80 köynnöstävää ruohovartista lajia, jotka kasvavat luonnonvaraisena Keski- ja Etelä-Amerikassa. Lehdet ovat kolmisormiset, kärhettömät ja kukinto isokukkainen terttu.
Eurooppaan amerikkalaisia papuja tuotiin jo 1500-luvulla. Suomeen niitä tuotiin hiukan myöhemmin, 1600-luvulla, puna- tai valkoteriöinen tarhapapu (Phaseolus vulgaris), jolla on sileä vihreä, keltainen tai violetti, 8–16 cm pitkä palko. Sen viljelysmuotoja ovat muun muassa pensasmaisesti kasvava pensaspapu ja salkomainen salkopapu, joista kummastakin on olemassa useita lajikkeita. Pyöreäpalkoisista tarhapavuista käytetään nimeä taitepapu ja litteäpalkoisista leikkopapu. Pavut ovat yleensä pensaspapujen siemeniä, niitä on valkoisia, punaisia ja ruskeita. Punakukkainen, 3–4 metriä korkea ruusupapu on Suomessa yleinen koristekasvi, jonka pavut ovat myös syötäviä. Ulkomailla tunnetaan myös borlotto-, liman- ja adsukipapu.
Suomen Elintarviketurvakeskuksen mukaan useimmat ruoanlaitossa käytettävistä hernekasvien siemenistä sisältävät huonostisulavia ja jopa myrkyllisiä lektiinejä ja muita vahingollisia proteiineja. Jotta ne saataisiin tehottomaksi, kuivatut ja raa'at pavut tulisi liottaa ja keittää ohjeiden mukaan. Vähäisempi käsittely voi johtaa ruoansulatusongelmiin ja jopa ruokamyrkytykseen. Suomessa perinteisesti käytetyt herneet ja vihreät (tuoreet) pavut ovat kuitenkin turvallisia, samoin linssi. Kuivattuna näidenkin keittoaikaa voidaan tosin liottamalla lyhentää.
