dcsimg

Njassanripsimonni ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Njassanripsimonni (Synodontis njassae) on ripsimonneihin kuuluva kala, jota pidetään myös akvaarioissa.[2] Se on endeeminen Njassajärven ja siihen laskevien jokien kala.[1]

Ulkonäkö ja koko

Njassanripsimonnilla on kellanharmaalla pohjalla tummanruskeita pilkkuja. Joissakin yksilöissä pilkut ovat pieniä, toisissa suuria. Pilkutuksen mukaan lajia ei voi jakaa alalajeihin, vaikka jotkut ovat yrittäneet. Maksimipituus on noin 20 cm mutta useimmat aikuiset yksilöt jäävät yleensä noin 10 cm pitkiksi. Kala pystyy tuottamaan kuuluvia ääniä rintalihaksiinsa liittyvillä piikeillä.[3]

Elinympäristö

Njassanripsimonneja on eniten Njassajärven kalliorantojen tuntumassa, mutta niitä tavataan myös muualla järvessä ja saman vesistön joissa. Kala voi hakeutua päiväsaikaan niin syvälle kuin happipitoisuus sallii - jopa 230 metriin. Yöksi se tulee lähemmäs pintaa.[3]

Käyttäytyminen ja lisääntyminen

Njassanripsimonnit ovat akvaariossa aktiivisia hämärän aikaan ja piileksivät päivän kivenkolossa tai muussa suojaisassa paikassa.[4] Njassanripsimonnit ovat lisääntyneet vankeudessa, muta tähän epäillään käytetyn hormoneita.[5]

Ravinto ja vesiolot

Njassanripsimonni syö luonnossa lähinnä eläinplanktonia.[3] Akvaariossa njassanripsimonneja ruokitaan pohjaan painuvilla hiutaleilla ja tableteilla. [4] Njassanripsimonnin kotiveden Njassajärven vesi on kovaa, emäksistä (pH 7,5-8,7) ja melko lämmintä (23-28 astetta).

Katso myös

Lähteet

  1. a b Kazembe, J., Magombo, Z. & Kaunda, E.: Synodontis njassae IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2006. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.08.2013. (englanniksi)
  2. Helsingin Akvaariokeskus
  3. a b c Olivier, M. K: Synodontis njassae MalawiCichlids.com.
  4. a b Panis, F.: Synodontis njassae Malawi Cichlid Homepage.
  5. Rassi, P.: Korjauksia Ripsi- ja imumonnit -kirjaan kolumbus.fi. 1997.

Aiheesta muualla

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Njassanripsimonni: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Njassanripsimonni (Synodontis njassae) on ripsimonneihin kuuluva kala, jota pidetään myös akvaarioissa. Se on endeeminen Njassajärven ja siihen laskevien jokien kala.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI