noms dans le fil d’Ariane
Dřevomilovití (Melasidae) jsou čeleď brouků v nadčeledi Elateroidea. V této čeledi bylo popsáno zatím 1600 druhů.
Synonyma:
Obrázky, zvuky či videa k tématu dřevomilovití ve Wikimedia Commons
V tomto článku byl použit překlad textu z článku Древоеды na ruské Wikipedii.
Dřevomilovití (Melasidae) jsou čeleď brouků v nadčeledi Elateroidea. V této čeledi bylo popsáno zatím 1600 druhů.
Synonyma:
Eucnemidae Lacordaire, 1857 Melasidae Leach, 1817 Phylloceridae Reitter, 1905 Perothopidae Lacordaire, 1857Жыгач жегичтер (лат. Eucnemidae) — куураган жыгачта жетилүүчү майда коңуздардын бир тукуму.
Eucnemidae, or false click beetles, are a family of elateroid beetles including about 1700 species distributed worldwide.
Closely related to the family Elateridae, specimens of Eucnemidae can reach a length of 2–30 mm (0.079–1.181 in). Bodies are slightly flattened and convex. The upper surfaces of the body usually has hairs, setae or scales.
The larvae are typically legless, and generally develop feeding on the fluids of rotting wood, likely vomiting digestive enzymes into the wood to break apart the fungal hyphae, moving using their shovel shaped heads to force apart the wood. Adults, which are typically found on broken surfaces of trunks and stumps, have a short lifespan and it is unclear whether they feed, though they are capable fliers, and like some other elateroids are capable of clicking.[1]
Eucnemidae, or false click beetles, are a family of elateroid beetles including about 1700 species distributed worldwide.
Sepikät (Eucnemidae) on kovakuoriaisheimo, johon Suomessa kuuluvat muun muassa haapasepikkä (Hylochares populi), halavasepikkä (Hylochares cruentatus), kyrmysepikkä (Eucnemis capucina), kuusisepikkä (Hylis procerulus) ja pikkusepikkä (Microrhagus pygmaeus).
Sepiköiden heimo on lajimäärältään pieni. Maailmasta tunnetaan vain noin 1 600 sepikkälajia, joista Pohjoismaissa ja Baltiassa on tavattu 19 lajia. Lajirunsaus on suurin tropiikissa ja useimmat lajit elävät lehtipuilla.[2]
Sepikät ovat aikuisina lyhytikäisiä, hyvin lentäviä kovakuoriaisia. Yhteisenä piirteenä seppien ja rikkaseppien kanssa aikuisilla sepiköillä on ponnistusmekanismi, jonka avulla ne voivat selälleen jouduttuaan ponnahtaa oikeinpäin tai vaikka paeta saalistajiltaan. Aikuiset sepikät ovat 3–10 mm pituisia, tropiikissa jopa 30 mm pituisia, pitkänomaisia kovakuoriaisia. Tuntosarvet ovat rihmamaiset, sahamaiset tai kampamaiset, ja tuntosarven toinen jaoke lähtee ensimmäisen jaokkeen sivusta. Raajat ovat hennot ja ylähuuli jää piiloon pään alle. Lajien sisäinen kokovaihtelu on suurta, ja naaraat ovat usein selvästi koiraita kookkaampia. Microrhagus-suvun kampasepiköiden koirailla on ensimmäisessä nilkkajaokkeessa kampamainen rakenne.[2]
Sepiköiden toukat ovat jalattomia ja hidasliikkeisiä, ja ne elävät lahopuussa. Toukalta suuosista puuttuu ylähuuli, mutta pään etuosassa on nenämäinen uloke nasale. Yläleukojen sisäreunat kaartuvat ulospäin ja hammasteiset ulkoreunat kaartuvat sisäänpäin.[2]
Aikuiset sepikät eivät nauti ravintoa ja niiden korkeintaan parin viikon pituisen elämän ainoa tarkoitus on löytää uusia elinpaikkoja, joilla ne voivat lisääntyä. Useimmat lajit ovat liikkeellä heinäkuussa, muutamat kuitenkin jo kesäkuun alussa. Ne ovat hyviä lentäjiä ja etenkin lämpimällä säällä nopeita liikkeissään. Kuoriaiset ovat yleensä vähälukuisia, joskin sopivassa puussa niitä voi olla runsaastikin, ja elintavoiltaan piilottelevia, eikä niitä ole helppoa löytää. Samasta syystä niiden elintavat tunnetaan huonosti. Kuoriaiset parveilevat etenkin lämpiminä iltapäivinä isäntäpuiden rungoilla. Ruskosepikällä (Rhacopus sahlbergi) on huomattavan suuret silmät, mikä saattaisi viitata yöaktiivisuuteen. Kosiomenoihin liittyen kuusisepikällä (Hylis procerulus) ja kaulussepikällä (Melasis bupestroides) on varsin erikoisia parveilumenoja.[2]
Toisin kuin aikuisina, toukkavaiheessa sepikät ovat pitkäikäisiä ja elävät lahoavassa puuaineksessa, jossa ne syövät sienirihmastoa. Ne liikkuvat hyvin hitaasti ja ruokailu tapahtuu oksentamalla ruuansulatusneste rihmastolle ja syntyneen ruokasulan toukka imeskelee sisäänsä. Toukkavaihe kestää yleensä kaksi vuotta. Toukat eivät ole kovin isäntäspesifisiä eli ne voivat elää monilla eri puulajeilla, mutta sen sijaan ne ovat vaateliaita puun lahoamistyypin suhteen. Hylochares, Melasis, ja Isorhipis-sukujen toukat asuttavat vasta kuolleiden puiden kovaa puuainesta, johon ne kaivavat käytäviä jykevillä suuosillaan. Muut lajit etenevät ryömien haperoksi lahonneen puun säikeiden välissä. Eräiden lajien toukat keskittyvät lahottavien kääpäsienten läheisyyteen. Kyrmysepikkä (Eucnemis capucina) munii munansa mieluiten onttojen puiden onkaloihin. Eucneminae-alaheimossa ja osalla Microrrhagini-tribuksen lajeista toukilla esiintyy hypermetamorfoosi, jossa eri toukkavaiheet eroavat anatomisesti ja elintavoiltaan suuresti toisistaan.[2][3]
Halavasepikkä on ainoastaan Suomessa elävä endeeminen haapasepikän sisarlaji, joka on melko vasta eriytynyt.[4] Haapasepikkää on pidetty hävinneenä, kunnes se löytyi 2004 Vantaalta Kaivokselan maastosta.[5]
Sepistä, sepiköistä ja jalokuoriaisista on valmistunut kirjahanke.[6]
Suomesta on tavattu 12 sepikkälajia, joista uhanalaisia ovat yksi äärimmäisen uhanalainen (CR) ja kolme erittäin uhanalaiseksi (EN) luokiteltua lajia. Lisäksi kolme lajia on luokiteltu silmälläpidettäviksi (NT).[2]
Sepikät (Eucnemidae) on kovakuoriaisheimo, johon Suomessa kuuluvat muun muassa haapasepikkä (Hylochares populi), halavasepikkä (Hylochares cruentatus), kyrmysepikkä (Eucnemis capucina), kuusisepikkä (Hylis procerulus) ja pikkusepikkä (Microrhagus pygmaeus).
Sepiköiden heimo on lajimäärältään pieni. Maailmasta tunnetaan vain noin 1 600 sepikkälajia, joista Pohjoismaissa ja Baltiassa on tavattu 19 lajia. Lajirunsaus on suurin tropiikissa ja useimmat lajit elävät lehtipuilla.
Eucnemidae Eschscholtz, 1829 è una famiglia cosmopolita di insetti dell'ordine dei Coleotteri (sottordine Polyphaga, infraordine Elateriformia).[1] Comprende circa 1700 specie diffuse in tutto il mondo.
Strettamente correlati alla famiglia degli Elateridi, gli adulti si distinguono da questi per il secondo antennomero, inserito sullo scapo in posizione subapicale, mentre negli Elateridi è inserito all'apice dello scapo.
Si conoscono due forme larvali:
Si rinvengono per lo più in boschi e foreste, soprattutto in abbondanza di legno morto. Gli adulti si trovano sui rami o sotto la corteccia degli alberi. Le larve vivono nel legno morto umido e marcescente, ma anche nel duro legno stagionato oppure possono, anche, prosperare nel terreno presso le radici di alberi morti.
Comprende le seguenti sottofamiglie:[1]
Eucnemidae Eschscholtz, 1829 è una famiglia cosmopolita di insetti dell'ordine dei Coleotteri (sottordine Polyphaga, infraordine Elateriformia). Comprende circa 1700 specie diffuse in tutto il mondo.
Medienvabaliai (lot. Eucnemidae, angl. False click beetles, vok. Schienenkäfer) – vabalų (Coleoptera) šeima, kuriai priklauso smulkūs ir vidutinio dydžio vabalai. Antenos 11-narės, pjūkliškos ar šukiškos. Pilvelio sternitai lankstūs.
Vabalai aptinkami medienoje ar ant žiedų. Lervos vystosi trūnijančioje medienoje.
Pasaulyje yra apie 1600 rūšių. Lietuvoje – apie 8 rūšys.
Medienvabaliai (lot. Eucnemidae, angl. False click beetles, vok. Schienenkäfer) – vabalų (Coleoptera) šeima, kuriai priklauso smulkūs ir vidutinio dydžio vabalai. Antenos 11-narės, pjūkliškos ar šukiškos. Pilvelio sternitai lankstūs.
Vabalai aptinkami medienoje ar ant žiedų. Lervos vystosi trūnijančioje medienoje.
Pasaulyje yra apie 1600 rūšių. Lietuvoje – apie 8 rūšys.
De Zaagsprietkevers (Eucnemidae) is een familie van kevers die behoort tot de Polyphaga. In Nederland komen 7 soorten voor uit deze familie.
-- Niet compleet --
De Zaagsprietkevers (Eucnemidae) is een familie van kevers die behoort tot de Polyphaga. In Nederland komen 7 soorten voor uit deze familie.
Råtevedbiller (Eucnemidae) er en familie av biller som ligner smellere (Elateridae). Det er kjent omtrent 1200 arter, men mange er uvanlige i samlinger. Det er uklart om dette skyldes deres tilbaketrukne levevis eller om de er reelt sjeldne. Familien er godt representert i tropiske skoger. De europeiske artene er stort sett knyttet til lite berørte skoger og er dermed truet av moderne skogsdrift. Ni arter er funnet i Norge, men ingen av dem er vanlige.
Små til middelsstore (2 – 30 mm), slanke biller, de fleste ligner spinkle smellere (Elateridae). Oversiden er fint hårete. Hodet er forholdsvis lite og lett nedoverbøyd. Fasettøynene er vanligvis store. Antennene er 11-leddete, ganske lange og kraftige, hos hunnene er de gjerne sagtakkede mens hannene ofte har kamformede antenner. Brystskjoldet (pronotum) er omtrent kvadratisk, noe hvelvet, med uttrukne bakhjørner. En tapp på forbrystet griper inn i en grop på mellombrystet og billene kan "smelle" med å brekke denne tappen ut av gropen, i likhet med smellerne. Dekkvingene er avlange, parallellsidige, så brede som eller litt smalere enn brystskjoldet. De har gjerne tydelige lengdestriper. Beina er temmelig korte.
Larvene finnes i to hovedtyper: den ene ligner larver av praktbiller (Buprestidae), er sylindrisk og tynnhudet med frembryst-segmentet (prothorax) kraftig oppsvulmet; den andre typen er parallellsidig, ganske flat, hard (sterkt sklerotisert), hodet er hardt og kileformet. Begge typene har beina sterkt redusert eller helt manglende. Munndelene er også nokså sterkt redusert, og larvene kan trolig bare ta til seg flytende føde.
De fleste artene har larver som lever i død ved, men enkelte larver graver i jorden og lever på planterøtter. Larvenes munndeler synes bare å tillate flytende føde, og det er uvisst hva de faktisk spiser. Kanskje skiller larvene ut fordøyelsesenzymer, og tar opp oppløste næringsstoffer fra den omkringliggende veden. En annen mulighet er at de lever av slimsopper som vokser i veden. De larvene som er harde og flate kan ta seg fram gjennom ganske tett ved å presse seg mellom vedfibrene. Siden billene er avhengige av død ved er de truet av moderne skogbruksmetoder der lite døde greiner og stokker blir liggende igjen i skogen. De fleste norske artene står på Rødlisten over truede arter. De voksne billene kan fanges i ulike feller, men man finner dem sjelden. Dette kan skyldes at de er kortlivede, eller flyr lite, eller også at de er reelt sjeldne og truede arter.
Råtevedbiller (Eucnemidae) er en familie av biller som ligner smellere (Elateridae). Det er kjent omtrent 1200 arter, men mange er uvanlige i samlinger. Det er uklart om dette skyldes deres tilbaketrukne levevis eller om de er reelt sjeldne. Familien er godt representert i tropiske skoger. De europeiske artene er stort sett knyttet til lite berørte skoger og er dermed truet av moderne skogsdrift. Ni arter er funnet i Norge, men ingen av dem er vanlige.
Halvknäppare (Eucnemidae) är en familj inom ordningen skalbaggar.[1] Familjen innehåller omkring 1 200 kända arter. I Sverige finns endast 13 arter och av dessa är 6 rödlistade.[1][2]
Halvknäpparna är ganska lika knäpparna, men saknar följaktligen dessas förmåga att hoppa. Denna talang återfinns dock hos några mellaneuropeiska arter. Arterna inom familjen är mörkbruna eller nästintill svarta och cylindriska. Storleken varierar mellan 2 och 30 millimeter, men är i Sverige ganska jämnstora omkring 5 till 7 mm. Översidan är vanligtvis hårig och fasettögonen är stora. Prothorax, det främsta segmentet i mellankroppen, är kortare på längden än det är brett. Prothorax och mesothorax (segment nummer två) kan röra sig över varandra, men till skillnad från knäpparna klickar det inte. Antennerna är 11-ledade och ofta långa och kraftiga. Hos några av de vanligare arterna är hannarnas antenner vackert kammade, medan honornas främst är sågtandade. Täckvingarna är avlånga, parallella med kroppen och ibland randade.
Alla arter inom familjen trivs i död ved och är knutna till vissa röttyper. Larverna är mycket karaktäristiska och deras utveckling pågår under flera år. Larverna lever också i ved, men vad de äter är inte helt klart, men deras olika byggnader ger olika möjligheter. De hårda och platta larverna kan ta sig genom förhållandevis tät och hård ved och kan på så sätt leva i yngre ved än andra. De fullbildade halvknäpparna är därefter kortlivade och hittas lättast veckorna efter midsommar. Vid den tiden kan de ses krypa på döda träd eller fångas genom håvning i vegetationen. Då många arter är sällsynta eller bara finns mycket lokalt, då det moderna skogsbruket inte alltför ofta lämnar större mängder död ved i skogen, bör man låta dem vara. Arterna förekommer inte i norra Sverige.
Halvknäppare (Eucnemidae) är en familj inom ordningen skalbaggar. Familjen innehåller omkring 1 200 kända arter. I Sverige finns endast 13 arter och av dessa är 6 rödlistade.
Eucnemidae Eschscholtz, 1829
Синонимы
Древоеды (лат. Eucnemidae) — семейство насекомых из отряда жесткокрылых. К семейству относят около 1600 видов.
Усики 11-члениковые. Мелкие и средние жуки длиной от 2 до 30 мм.
Повсеместно: Неарктика, Палеарктика, Неотропика, Афротропика, Ориентальная и Австралийская области. В Литве описаны 8 видов.
Древоеды (лат. Eucnemidae) — семейство насекомых из отряда жесткокрылых. К семейству относят около 1600 видов.
_(5926273386).jpg)
