dcsimg

Sukaattisitruuna ( finnois )

fourni par wikipedia FI

Sukaattisitruuna (Citrus medica) on ruutakasveihin (Rutaceae) kuuluva sitruspuu (Citrus). Se on peräisin Itä-Aasiasta, jossa se kasvaa sekä villinä että viljeltynä, mutta nykyään sitä viljellään eniten Välimeren maissa.[2]

Sukaattisitruunaa ei käytetä tuoreina hedelminä, mutta sen kuoresta saatavaa sukaattia käytetään varsinkin leivonnaisissa. Sen hedelmiä käytetään sokeroituina, kuivattuina ja kuutioituina muun muassa englantilaisen jouluhedelmäkakun mausteeksi.[3][4]

Sukaattisitruunan on arveltu olevan pomelon ja mandariinin ohella yksi kolmesta kantalajista, joiden risteytymistä muut sitruspuut ovat saaneet alkunsa. Sukaattisitruuna on myös Euroopassa kauimmin tunnettu sitrushedelmä. Se tuli Kreikassa tunnetuksi Aleksanteri Suuren sotaretkien jälkeen noin 300 eaa., ja jo Theofrastos kuvasi sen tarkoin. Vanhalla ajalla sitä käytettiin etupäässä lääkekasvina, mutta sitä arvostettiin myös sen hienon aromin vuoksi. Nimi Citrus, jota nykyään käytetään koko suvusta, tarkoitti alkujaan nimenomaan sukaattisitruunaa.[2]

Sukaattisitruunaa käytetään rituaalisesti juutalaisten sukkot-juhlassa. Tässä yhteydessä siitä käytetään nimeä etrog.[5]

Lähteet

  1. ITIS
  2. a b Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, viljelyskasvit ihmisen palveluksessa, s. 291-298, WSOY 1997, ISBN 951-0-21295-4
  3. Leivonta Dr Oetker
  4. Herkkuleipurit
  5. Trade Winds Fruit

Aiheesta muualla

licence
cc-by-sa-3.0
droit d’auteur
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visiter la source
site partenaire
wikipedia FI

Sukaattisitruuna: Brief Summary ( finnois )

fourni par wikipedia FI

Sukaattisitruuna (Citrus medica) on ruutakasveihin (Rutaceae) kuuluva sitruspuu (Citrus). Se on peräisin Itä-Aasiasta, jossa se kasvaa sekä villinä että viljeltynä, mutta nykyään sitä viljellään eniten Välimeren maissa.

Sukaattisitruunaa ei käytetä tuoreina hedelminä, mutta sen kuoresta saatavaa sukaattia käytetään varsinkin leivonnaisissa. Sen hedelmiä käytetään sokeroituina, kuivattuina ja kuutioituina muun muassa englantilaisen jouluhedelmäkakun mausteeksi.

Sukaattisitruunan on arveltu olevan pomelon ja mandariinin ohella yksi kolmesta kantalajista, joiden risteytymistä muut sitruspuut ovat saaneet alkunsa. Sukaattisitruuna on myös Euroopassa kauimmin tunnettu sitrushedelmä. Se tuli Kreikassa tunnetuksi Aleksanteri Suuren sotaretkien jälkeen noin 300 eaa., ja jo Theofrastos kuvasi sen tarkoin. Vanhalla ajalla sitä käytettiin etupäässä lääkekasvina, mutta sitä arvostettiin myös sen hienon aromin vuoksi. Nimi Citrus, jota nykyään käytetään koko suvusta, tarkoitti alkujaan nimenomaan sukaattisitruunaa.

Sukaattisitruunaa käytetään rituaalisesti juutalaisten sukkot-juhlassa. Tässä yhteydessä siitä käytetään nimeä etrog.

licence
cc-by-sa-3.0
droit d’auteur
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visiter la source
site partenaire
wikipedia FI