Erigeron borealis - e dua na vu ni kau.
Sopulinkallioinen (Erigeron borealis) on monivuotinen asterikasveihin kuuluva arktisten alueiden ja vuoristojen kasvi. Sitä tavataan lähinnä Pohjois-Euroopassa. Suomessa laji on hyvin harvinainen ja rauhoitettu.[1]
Sopulinkallioinen kasvattaa 15–25 cm pitkän haarattoman, toisinaan kaarevan varren. Varsi on harmaakarvainen ja usein punaruskea. Kasvin ruusukelehdet ovat lusikkamaisia tai vastapuikeita. Varsilehdet ovat suippoja, joskus myös otakärkisiä. Mykeröitä on tavallisesti yksi, hyvin harvoin kaksi tai kolme. Mykeröt koostuvat kolmenlaisista kukista. Keskellä on torvikukkia, laidoilla kielikukkia ja näiden välissä yksi kiehkura välikukkia. Kukka on aluksi valkoinen mutta muuttuu pian sinipunaiseksi. Sopulinkallioinen kukkii heinä-elokuussa.[2][3]
Sopulinkallioinen risteytyy aiankin tunturikallioisen (Erigeron uniflorus) kanssa.[4]
Sopulinkallioista tavataan Islannissa, arktisilla alueilla Fennoskandiassa ja Jäämeren tuntumassa Pohjois-Venäjällä. Fennoskandiassa laji on yleinen Norjassa. Ruotsissa ja Kuolan niemimaalla esiintymiä on jonkin verran.[4] Suomessa sopulinkallioista tavataan ainoastaan Enontekiöllä Käsivarren suurtuntureilla. Laji löydettiin Suomesta ensi kerran vuonna 1867. Suomen kasvustot liittyvät Norjan esiintymiin.[3]
Suomessa sopulinkallioista tavataan tuntureiden metsänrajalla ja alapaljakalla korkeimmillaan 850 metrissä. Muulla, esimerkiksi Pohjois-Norjassa, laji kasvaa meren pinnan tasolla saakka ja Etelä-Norjassa aina 1 600 metriin asti. Kasvupaikat ovat avoimia ja jyrkkiä tunturiniittyjä, ketomaisia kankaita ja kalliokielekkeitä. Sopulinkallioista on tavattu myös tunturikoivikoista. Laji on kalkinsuosija. Suomessa lajia uhkaa lähinnä laiton keräily.[3][4]
Sopulinkallioinen (Erigeron borealis) on monivuotinen asterikasveihin kuuluva arktisten alueiden ja vuoristojen kasvi. Sitä tavataan lähinnä Pohjois-Euroopassa. Suomessa laji on hyvin harvinainen ja rauhoitettu.
Fjellbakkestjerne er ei fleirårig urt i korgplantefamilien. Arten har ei amfi-atlantisk utbreiing. Planta vert kring 15 cm høg, og har stiv stengel, oftast med ei korg, sjeldan med to eller tre. Stengel og blad er gråhåra. Fjellbakkesjerne har mørkfiolette kvithåra korgdekkblad som er snaue øvst. Dei har ei 1,5 til 2,5 cm brei korg med tverr eller innbukta grunn. Dei har roseraude kantkroner og innanfor dei ein ring med røyrforma hoblomstrar. Midtkronene er gule og blir snart raude øvst.
Fjellbakkestjerne blomstrar kring juli månad på turr og våt kalkrik grunn i fjellskogane.
Planta veks i alle fjelltrakter i Noreg. Ho er funnen opp til 1600 m i Jotunheimen.
Fjellbakkestjerne er ei fleirårig urt i korgplantefamilien. Arten har ei amfi-atlantisk utbreiing. Planta vert kring 15 cm høg, og har stiv stengel, oftast med ei korg, sjeldan med to eller tre. Stengel og blad er gråhåra. Fjellbakkesjerne har mørkfiolette kvithåra korgdekkblad som er snaue øvst. Dei har ei 1,5 til 2,5 cm brei korg med tverr eller innbukta grunn. Dei har roseraude kantkroner og innanfor dei ein ring med røyrforma hoblomstrar. Midtkronene er gule og blir snart raude øvst.
Fjellbakkestjerne blomstrar kring juli månad på turr og våt kalkrik grunn i fjellskogane.
Planta veks i alle fjelltrakter i Noreg. Ho er funnen opp til 1600 m i Jotunheimen.
Rosenbinka (Erigeron borealis) är en flerårig ört. Den blir omkring 20 centimeter hög och har röda eller violetta strålblommor. Rosenbinkan växer på ängsmark på lägre nivåer i fjälltrakterna.
Wikimedia Commons har media som rör Rosenbinka.
Rosenbinka (Erigeron borealis) är en flerårig ört. Den blir omkring 20 centimeter hög och har röda eller violetta strålblommor. Rosenbinkan växer på ängsmark på lägre nivåer i fjälltrakterna.
Висота 15–25 см. Стебло нерозгалужене, іноді вигнуте, сиве, часто червонувато-коричневе. Листя: в основному базальна розетка, чергуються на стеблі. Нижні листки черешкові, верхні — безчерешкові. Листки з цілими краями, розеткові — конічні, іноді гострі, практично голі; стеблові — вузькі, сиві. Квіткові кошики 15–25 мм завширшки. Зовнішні язикоподібні квіти спершу білі, пізніше світло-червоні або фіолетові; дискові квіти спершу жовтуваті, пізніше коричнево-червоні, трубчасті, маленькі. Тичинок 5. Листочки приквітки перекриваються, часто різної довжини, вузькі, з білим опушенням, коричнево-фіолетові. Кошики зазвичай поодинокі, в рідкісних випадках є 1–2 невеликих кошика нижче. Плоди волохаті, 1.8–2.5 мм завдовжки.
Європа: Ісландія, Велика Британія, Норвегія, Швеція, Фінляндія, північна Росія (у тому числі Сибір). Населяє пустельні гористі луки, осипи, скельні оголення.
Це незавершена стаття про Айстрові.
