Siimahäntäiset (Archaeognatha tai Microcoryphia) on pieni ja hyvin alkeellinen hyönteislahko. Siihen kuuluu noin 500 lajia koko maailmassa[2], joista kahta tavataan myös Suomessa[3]. Lahko on verraten vähän tutkittu.
Siimahäntäisistä on vain vähän fossiiliaineistoa, joka sekin koostuu pääasiassa eläinten kappaleista. Ryhmä lienee peräisin devonikauden keskivaiheilta ja jäänteitä on säilynyt permi- ja triaskausilta saakka, mutta parhaiten materiaalia on liitukaudelta sekä sen jälkeisistä meripihkaesiintymistä.[2]
Siimahäntäisten ruumis on lieriömäinen, taaksepäin kapeneva, 7–15 mm pitkä ja kokonaisuudessaan suomujen peittämä. Väritys vaihtelee rusehtavasta kellertävään ja eläintä peittää epäsäännöllinen kuviointi. Siipiä ei ole. Takaruumiin kärjessä on kolme selvästi erottuvaa perälisäkettä, joista keskimmäinen on pisin. Tuntosarvet ovat pitkät. Verkkosilmät ovat suuret ja koskettavat toisiaan pään etuosassa. Pistesilmiä on kolme. Suuosat ovat purevat, mutta niiden anatominen rakenne, jossa leuat kiinnittyvät vain yhdellä niveltymiskohdalla pääkapseliin, on alkeellisempi kuin millään muulla hyönteisryhmällä. Tästä piirteestä on peräisin "alkusuuta" tarkoittava tieteellinen nimi Archaeognatha. Takaruumiin alapinnalla on liikkuvia ulokkeita, jotka saattavat olla jäänteitä aikaisemmista raajoista. Raajojen nilkoissa on 2––4 jaoketta.[4][5][6][3]
Siimahäntäisillä on hyvin huomaamaton, olematon muodonvaihdos. Toukat (oikeastaan nymfit) muistuttavat aikuisia yksilöitä, ja toukkavaiheita on useita, ehkä jopa kymmenen. Myös aikuiset yksilöt luovat nahkansa useita kertoja muutaman vuoden pituisen elämänsä aikana. Siimahäntäiset elävät metsien karikkeessa, kaarnan alla ja kivenkoloissa mutta myös usein rannoilla, missä ne viihtyvät maalle ajautuneiden leväkasautumien alla. Ravinnoksi kelpaa eloperäinen jäte, sammalet, jäkälät ja levät. Siimahäntäiset ovat yleensä yöaktiivisia. Ne liikkuvat vilkkaasti ja kykenevät hyppäämään noin 10 cm:n matkoja taivuttamalla takaruumistaan nopeasti alaspäin.[6][7][3]
Lisääntyminen tapahtuu epäsuoran hedelmöityksen kautta. Koiras laskee maahan spermapaketin eli spermatoforin, jonka naaras poimii sukuaukkoonsa. Siimahäntäisillä naaralta puuttuu erillinen kammio sperman varastointiin, joten jokaista munintakertaa varten tarvitaan uusi paketti. Munat naaras laskee noin 30 kappaleen ryhmiksi. Osalla lajeista esiintyy monimutkaisia kosiorituaaleja, joilla koiras saa naaraan asettumaan spermapaketin päälle.[6]
Suomessa siimahäntäisten lahkoon kuuluvista lajeista tavataan rantasiimahäntää (Petrobius brevistylis) ja kivikkosiimahäntää (Dilta hibernica). Näistä rantasiimahäntä luokiteltiin vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa silmälläpidettäväksi.[8]
Siimahäntäiset (Archaeognatha tai Microcoryphia) on pieni ja hyvin alkeellinen hyönteislahko. Siihen kuuluu noin 500 lajia koko maailmassa, joista kahta tavataan myös Suomessa. Lahko on verraten vähän tutkittu.
Siimahäntäisistä on vain vähän fossiiliaineistoa, joka sekin koostuu pääasiassa eläinten kappaleista. Ryhmä lienee peräisin devonikauden keskivaiheilta ja jäänteitä on säilynyt permi- ja triaskausilta saakka, mutta parhaiten materiaalia on liitukaudelta sekä sen jälkeisistä meripihkaesiintymistä.
