dcsimg

Kalliorikko

tarjonnut wikipedia FI

Kalliorikko (Saxifraga adscendens) on pienikokoinen rikkokasveihin kuuluva vuoristojen ja kallioiden kasvi. Suomessa kalliorikko on luokiteltu vaarantuneeksi. Se on rauhoitettu ja sisällytetty luonnonsuojeluasetuksessa erityisesti suojeltaviin lajeihin.[1]

Ulkonäkö ja koko

 src=
Kalliorikko.

Kalliorikko on kaksivuotinen kasvi. Sen varsi on pysty, vähähaarainen ja kasvi kasvaa 10–25 cm korkeaksi. Maanpinnan tyvessä olevat, pitkään säilyvät aluslehdet sekä varsilehdet ovat 3–7 hampaisia. Kaksineuvoiset kukat ovat valkoiset ja kukkaperiä pitempiä. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Terälehdet ovat 7–10 mm pitkiä ja lanttokärkisiä. Heteitä on 10 kappaletta. Emiö on kaksilehtinen ja enintään tyvestä yhdislehtinen, ja emilehtien tyvellä on mesisuomuja. Suomessa kalliorikko kukkii kesä-heinäkuussa. Kukinnan jälkeen kypsyy kaksiosainen, monisiemeninen ja pitkäpyöreä kota. Kotaperät ovat kotansa pituisia.[2]

Kalliorikon runsaus vaihtelee rajusti vuosittain. Sen siemenet säilyttävät maassa pitkään itävyytensä, joten siemenpankki on lajin säilyvyyden kannalta tärkeä.[3]

Levinneisyys

Maailman mittakaavassa kalliorikko on vuoristojen kasvi. Sitä tavataan Alpeilla, Pyreneillä, Karpaateilla, Turkin vuoristoissa Kaukasuksella sekä Ruotsin ja Norjan tuntureilla. Lajin toista rotua tavataan läntisessä Pohjois-Amerikassa. Itämeren piirissä kalliorikko on sopeutunut kasvamaan myös lämpimissä oloissa. Siellä sitä esiintyy Ruotsissa, Suomessa, Karjalassa ja Virossa.[4] Suomessa kalliorikkoa on tavattu Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta ja Hämeestä.[5] Ahvenanmaalta tunnetaan muutama epävarma esiintymä.[6] Lajin tärkeimmät esiintymät ovat Lohjalla, Karjalohjalla, Kemiönsaarella, Kemiössä ja Särkisalossa.[3].

Elinympäristö

Kalliorikko on kalkinvaatija. Se esiintyy avoimilla kalkkikallioilla ja -jyrkänteillä. Luonnonkulot ja karjanlaidunnus suosivat kasvia pitämällä sen elinympäristöä avoimena. Suomessa lajia uhkaavat kalkin louhinta ja kesämökkirakentaminen.[3]

Lähteet

  • Pykälä, Juha: Kalliorikko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 238.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet

  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 18.11.2012.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 226, 228.
  3. a b c Pykälä 1997, s. 238.
  4. Den virtuella floran: Klippbräcka (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 18.1.2012.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Kalliorikon levinnäisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 18.1.2012.
  6. Ålands flora 2010, s. 209.

Aiheesta muualla

lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI

Kalliorikko: Brief Summary

tarjonnut wikipedia FI

Kalliorikko (Saxifraga adscendens) on pienikokoinen rikkokasveihin kuuluva vuoristojen ja kallioiden kasvi. Suomessa kalliorikko on luokiteltu vaarantuneeksi. Se on rauhoitettu ja sisällytetty luonnonsuojeluasetuksessa erityisesti suojeltaviin lajeihin.

lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI