dcsimg

Haisusavikka

tarjonnut wikipedia FI
 src=
Haisusavikan levinneisyys

Haisusavikka (Chenopodium vulvaria) on savikoiden sukuun kuuluva yksivuotinen, matalakasvuinen kasvi. Se haisee mädältä kalalta ja on pahanhajuinen.[1]

Ulkonäkö ja koko

Haisusavikka kasvaa 5–30 senttimetriä korkeaksi. Sen harmaa varsi on rento tai koheneva, hyvin jauhoinen sekä usein runsas- ja pitkähaarainen. Myös lehdet ovat väriltään harmaanvihreitä ja ne ovat varressa kierteisesti. Lehtien lapa on kasvin keskiosassa kooltaan 1–2 cm pituinen, ehytlaitainen, tylppäkärkinen ja vaihtelee muodoltaan vinoneliömäisestä kulmikkaan leveänpuikeaan. Haisusavikan vihreä kukinto on pienikokoinen ja lehdetön. Pienet, tähkämäiset ja tiheät sykerökukinnot sijaitsevat lehtihangoissa ja varren haarojen kärjissä. Suomessa haisusavikka kukkii heinä-elokuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Kiiltävän mustat siemenet ovat 1–1,2 millimetriä pitkiä, ympärykseltään lähes pyöreitä ja pinnaltaan lähes sileitä.[1][2]

Levinneisyys

Haisusavikka on kotoisin Välimeren alueelta.[3] Lajia tavataan vakiintuneena Pohjois-Afrikassa Marokosta Tunisiaan ja Välimeren pohjoispuolella Pyreneiden niemimaalta läpi Etelä- ja Keski-Euroopan aina Ukrainaan, Kaukasuksen alueelle, Turkkiin ja Syyriaan asti. Pohjoisessa se on levinnyt Britteinsaarten eteläosiin, Pohjois-Saksaan ja Pohjois-Puolaan saakka. Satunnaisena lajia on tavattu Euroopassa Fennoskandian etelä- ja keskiosissa, Etelä-Baltiassa ja Länsi-Venäjällä. Lajista on havaintoja myös Libyasta, Egyptistä, Irakista, Iranista sekä monin paikoin Keski-Aasiasta ja Etelä-Siperiasta. Ihmisen mukana haisusavikka on levinnyt myös paikoin Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Australiaan.[4] Suomessa haisusavikka on hyvin harvinainen uustulokas, jota on tavattu lähinnä rannikkokaupungeista Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle Oulun korkeudelle saakka. Tiedot lajin esiintymisestä ovat vanhoja eikä sitä ilmeisesti ole löydetty enää 1950-luvun jälkeen.[3][5]

Elinympäristö

Haisusavikka kasvaa muun muassa merenrannoilla ja erilaisilla joutomailla.[1] Suomessa haisusavikkaa on tavattu satamissa ja kaatopaikoilla.[3]

Lähteet

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: Suuri Pohjolan kasvio. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1.

Viitteet

  1. a b c Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 114.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 126–127, 129.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 129.
  4. Den virtuella floran: Stinkmålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 26.2.2013. (ruotsiksi)
  5. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Haisusavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.2.2013.

Aiheesta muualla

lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI

Haisusavikka: Brief Summary

tarjonnut wikipedia FI
 src= Haisusavikan levinneisyys

Haisusavikka (Chenopodium vulvaria) on savikoiden sukuun kuuluva yksivuotinen, matalakasvuinen kasvi. Se haisee mädältä kalalta ja on pahanhajuinen.

lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI