nimet breadcrumb-navigoinnissa
Mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) on pieni muuttolintu. Sakari Topeliuksen Sylvian joululaulu ja muut hänen Sylvian laulut -sarjansa runot kertovat Italiassa talvehtivasta kertusta, mahdollisesti juuri mustapääkertusta.
Mustapääkerttu on 13,5–15 cm pitkä. Päältä mustapääkerttu on likaisenharmaa ja vatsapuolelta vaaleamman oliivinharmaa. Koiraalla on musta ja naaraalla sekä nuorella koiraalla punaruskea päälaki. Ensimmäisen talven koiraalla voi vielä olla päälaella ruskeaa. Nokka ja jalat ovat harmaat ja silmä musta.[2]
Mustapääkertun kutsuääni on terävä naksahdus ”tsäk”. Laulu alkaa lehtokerttumaisella, vaimeahkolla lavertelulla, joka säkeen lopussa kohoaa kirkkaisiin, kauas kantaviin, hieman surumielisiin huilumaisiin vihellyksiin. Alun lavertelu usein lyhentyy tai jää kokonaan pois keskipäivän kuumuudessa ja Etelä-Euroopassa. Mustapääkerttu voi muiden kerttujen tapaan laulaa myös muiden lintujen matkinnoista sekä kitinöistä ja rahinoista koostuvaa pitkää varjolaulua.[2]
Vanhin suomalainen rengastettu mustapääkerttu on ollut 8 vuotta 1 kuukautta 19 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut saksalainen 11 vuoden 7 kuukauden ikäinen yksilö.
Mustapääkerttu pesii koko Euroopassa sen pohjoisimpia osia lukuun ottamatta sekä Aasian läntisimmässä osassa. Euroopassa arvioidaan pesivän 25–49 miljoonaa paria.[1] Suomessa mustapääkertun yhtenäinen levinneisyys ulottuu lännessä rannikkoa myöten Oulun seudulle ja idässä Pohjois-Karjalan korkeudelle. Suomessa arvioidaan pesivän nykyisin noin 85 000 paria. Suomen pesimäkanta on kasvanut 1950-luvulta lähtien ja samalla laji on levittäytynyt pohjoisemmaksi.[3]
Pohjoisessa ja idässä mustapääkerttu on muuttolintu, joka talvehtii Etelä-Euroopassa ja Afrikassa. Lännessä ja etelässä laji on paikkalintu tai lyhyen matkan muuttaja.[1][2] Keväällä ensimmäiset mustapääkertut saapuvat Suomeen toukokuun alussa ja pääosa puolivälistä lähtien. Syysmuutto alkaa elokuussa ja loppuu vähitellen lokakuun aikana. Joitakin yksilöitä jää yrittämään talven viettoa Suomeenkin, etenkin hyvinä pihlajanmarjasyksyinä.[4] Yleensä Suomessa talvehtimista yrittävät yksilöt kuolevat ennen kevättä,[5] mutta jotkut yksilöt ovat selvinneet kevääseen ruokintapaikkojen turvin.[4]
Mustapääkerttu pesii rehevissä lehtometsissä lehtipuuvaltaisissa sekametsissä. Mustapääkertulle mieluisia elinympäristöjä ovat rehevät puronvarret ja rantalehdot, rehevät rinnemetsät, vanhat puistot sekä harvennetut, vesaikkoiset metsät.[3] Mustapääkerttu suosii metsiä, joissa aluskasvillisuus on runsasta.[2] Erityisesti tervaleppälehdoissa saniaiset ovat tärkeä osa mustapääkertun elinalueen aluskasvillisuutta.[4]
Mustapääkerttu rakentaa hataran korsipesänsä saniaiseen tai pensaaseen. Naaras munii touko-kesäkuussa 4–6 munaa, jotka ovat tummatäpläisiä ja pohjaväriltään vaihtelevia. Molemmat emot hautovat munia noin 12 vuorokautta. Poikaset pysyvät pesässä noin 12 vuorokautta molempien emojen ruokkiessa niitä. Mustapääkerttu voi joskus munia toisen pesueen heinäkuussa.[4]
Mustapääkerttu syö hyönteisiä, hämähäkkejä, hedelmiä ja marjoja. Talvisella ruokintapaikalla se voi syödä muun muassa maapähkinämursketta ja leivänmuruja.[4]
Mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) on pieni muuttolintu. Sakari Topeliuksen Sylvian joululaulu ja muut hänen Sylvian laulut -sarjansa runot kertovat Italiassa talvehtivasta kertusta, mahdollisesti juuri mustapääkertusta.
