dcsimg

Lifespan, longevity, and ageing

tarjonnut AnAge articles
Maximum longevity: 9 years (wild)
lisenssi
cc-by-3.0
tekijänoikeus
Joao Pedro de Magalhaes
muokkaaja
de Magalhaes, J. P.
kumppanisivusto
AnAge articles

Dolichonyx oryzivorus

tarjonnut DC Birds Brief Summaries

A strangely-patterned sparrow-sized (6-8 inches) bird, the male Bobolink in summer plumage is most easily identified by its black head and breast, buff-brown nape, light-gray rump patch, and large white wing bars. In its winter plumage, the male Bobolink loses much of striking coloration, becoming mottled brown above and tan below with a brown-striped head. Female Bobolinks resemble winter males. The Bobolink breeds across a large part of southern Canada and the northern United States. This species is a long-distance migrant, wintering in southern South America. Migrating Bobolinks pass southward along the coast of the southeastern U.S. before continuing south to South America via Jamaica. In summer, Bobolinks breed in grasslands, prairie, and, more recently, agricultural fields. During the winter, this species utilizes habitats similar to those inhabited during the summer in the pampas region of South America. Bobolinks primarily eat seeds, grains, and insects. Most North American birdwatchers never visit the Bobolink’s winter range in South America. However, this species is relatively easy to observe during the summer months as it forages for food on the ground below tall grasses or on the grass stalks themselves. Bobolinks are most active during the day.

Threat Status: Least Concern

lisenssi
cc-by-nc-sa-3.0
tekijänoikeus
Smithsonian Institution
tekijä
Reid Rumelt
kumppanisivusto
DC Birds Brief Summaries

Heinäturpiaali

tarjonnut wikipedia FI

Heinäturpiaali, aikaisemmalta nimeltään riisivarpunen[2] (Dolichonyx oryzivorus) on turpiaaleihin kuuluva lintu ja sukunsa ainoa laji.

Ulkonäkö ja koko

Linnun pituus on 18 senttiä ja paino keskimäärin 43 grammaa. Koiras on ainoa amerikkalainen lintulaji, joka on alapuolelta kokonaan musta ja selkäpuolelta valkoisen kirjava. Sen takaraivossa ja niskassa on laaja keltainen laikku ja matala töyhtö. Kesäisen sulkasadon jälkeen koiras saa naaraan pukua muistuttavan peruspuvun, jossa se muistuttaa nuorta keltasirkkua.[3] Sen pyrstösulat ovat teräväkärkiset. Lentoääni on melodinen ”pink”, laulu on kaunis, melodinen säe.

Levinneisyys ja elinympäristö

Heinäturpiaalia tavataan Pohjois-Amerikan keskiosissa itärannikolta lähes länsirannikolle saakka, sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa. Sen elinympäristön ala on 3,88 miljoonaa neliökilometriä ja populaation koko 11 miljoonaa ykislöä.[4] Lajin kanta on pienentynyt merkittävästi viimeisen sadan vuoden aikana erityisesti alueen itäosissa. Syynä on todennäköisesti viljelymenetelmien muutos ja lintumäärän palaaminen aikaisemmalle, ennen Amerikan viljelyalueiden valtavaa kasvua edeltävälle tasolle. Linnut muuttavat talveksi Etelä-Amerikkaan Peruun, Chileen, Argentiinaan, eteläiseen Brasiliaan ja Paraguayhyn. Silloin tällöin lintuja harhautuu myös Länsi-Eurooppaan, muun muassa Azoreilla laji on tavattu toistaiseksi kolmasti.[5] Lajin elinympäristönä ovat korkeat heinikot, niityt, ruoikot sekä riisi- ja maissiviljelmäalueet.

Lisääntyminen

Koiraalla voi olla usean naaraan haaremi, jopa neljän. Polygyniset koiraat ovat tavallisesti vanhoja, kokeneita yksilöitä, jotka valtaavat parhaat reviirit. Ne keskittävät tarmonsa ensimmäisen pesyeen hoitamiseen, ja auttavat muita naaraitaan vain jos aikaa ja ruokaa riittää. Ruohonkorsista rakennettu pesä on maassa mättään tai kasvillisuuden suojassa. Naaras munii 3–7 munaa, joita se hautoo 10–13 päivää. Poikasten hoitoon osallistuu usein kolmaskin lintu, joka voi olla joko naaras tai koiras. Näiden ylimääräisten hoitajien alkuperä ja tarkoitus on tuntematon, mutta arvellaan, että jos kaksi koirasta ruokkii samoja poikasia, saattavat ne molemmat olla olleet hedelmöittämässä naarasta. Poikaset jättävät pesän 10–14 päivän ikäisinä. Laji pesii vain kerran kesän aikana. Pesimäkierron pituus on yhdeksän viikkoa.[6][7]

Ravinto

Heinäturpiaali etsii ravinnokseen maasta siemeniä ja hyönteisiä. 1900-luvun alussa valtavat parvet ruokailivat Yhdysvaltain kaakkoisosan riisipelloilla aiheuttaen merkittävää tuhoa viljelmille. Niitä pyydystettiin ja tapettiin valtavia määriä. Esimerkiksi vuonna 1912 tapettiin Etelä-Carolinassa 720 000 "riisilintua", joksi sitä paikallisesti kutsuttiin, ja laivattiin ruoaksi myytäväksi. Jamaikalaiset syövät edelleen muuttomatkalla levähtäviä rasvaisia turpiaaleja, ja kutsuvat lintua "voilinnuksi".[6]

Lähteet

  1. BirdLife International: Dolichonyx oryzivorus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
  2. Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 4. Perhoskala–Suutari, s. 1443. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-01817-5.
  3. All About Birds (englanniksi)
  4. BirdLife (englanniksi)
  5. Clarke, Tony: Birds of the Atlantic Islands. Lontoo: Christopher Helm, 2008. ISBN 978-0-7136-6023-4. (englanniksi)
  6. a b Migratory Bird Center (englanniksi)
  7. USGS (englanniksi)
lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI

Heinäturpiaali: Brief Summary

tarjonnut wikipedia FI

Heinäturpiaali, aikaisemmalta nimeltään riisivarpunen (Dolichonyx oryzivorus) on turpiaaleihin kuuluva lintu ja sukunsa ainoa laji.

lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI