nimet breadcrumb-navigoinnissa
Isokihu (Stercorarius skua) on valtamerten lintu, jota tavataan Suomessa noin kerran vuodessa. Lajin nimesi Morten Thrane Brünnich 1764.
Isokihu on tummanruskea merilintu. Sen pituus 50–58 cm, siipien kärkiväli 125–140 cm ja paino 1,2–1,6 kg. Naaras on huomattavasti koirasta suurempi.
Euroopan vanhin rengastettu isokihu on ollut 32 vuotta ja 10 kuukautta vanha brittiläinen lintu.[2]
Isokihun nimialalaji skua pesii Islannissa, Norjassa, Färsaarilla ja Skotlannin saarilla. Se talvehtii avomerellä Atlantilla lähellä päiväntasaajaa. Eteläisellä Atlantilla pesivät alalajit antarcticus (Argentiinan kaakkoisosat ja Falklandinsaaret) ja loennbergi Antarktiksella ja sitä reunustavilla saarilla. Tyynenmeren ja Intian valtameren eteläosan saarilla pesii alalaji hamiltoni. Maailman populaation kooksi arvioidaan 10 000–20 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.[1] Britannian kanta on runsastunut voimakkaasti, Färsaarten kanta puolestaan on taantunut. Suomessa isokihu on nähty noin 50 kertaa vuoden 2006 loppuun mennessä.[3]
Isokihu viihtyy merten rannoilla ja avomerellä. Harvoin sitä tavataan sisämaan järvillä.
Isokihut lisääntyvät yhdyskuntina saarten ylätasanteilla ja kallionseinämillä. Pesä on vain syvennys maassa. Naaras munii kaksi munaa, joita molemmat vanhemmat hautovat. Haudonta kestää 28–30 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti ja ovat lentokykyisiä 6–7-viikkoisina. Vanhemmat puolustavat pesäänsä ihmisiltä ja muilta vaaroilta nopeilla syöksyillä. Pesii ensimmäisen kerran vasta 7–8-vuotiaana.
Isokihu syö kalaa, jota se hankkii usein ryöväämällä pienemmiltä merilinnuilta. Se tappaa ja syö myös lintuja, jopa merilokin kokoisia. Isokihun ravintoon kuuluvat myös linnunmunat ja -poikaset, jopa saman lajin poikaset (kannibalismi).
Isokihu (Stercorarius skua) on valtamerten lintu, jota tavataan Suomessa noin kerran vuodessa. Lajin nimesi Morten Thrane Brünnich 1764.
