nimet breadcrumb-navigoinnissa
Valkoviklo (Tringa nebularia) on subarktinen kurppalintu. Lajin nimesi Johan Ernst Gunnerus vuonna 1767.
Valkoviklot ovat ruskeita kesällä ja harmaanruskeita talvella. Pitkät jalat ovat vihertävät. Nokka on pitkä ja hieman ylöspäin kaartuva. Ääni on tyypillinen, iskevän kova "djy-djy-djy".
Vanhin suomalainen rengastettu valkoviklo on ollut 3 vuotta 11 kuukautta 23 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut hollantilainen vähintään 24 vuoden 5 kuukauden ikäinen lintu.
Valkoviklo on levinnyt alueelle Skotlannista Aasian pohjoisosiin aina Kamtshatkan niemimaalle saakka. Laji talvehtii Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Australiassa. Euroopan pohjoisosissa pesii 57 000-83 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan 400 000–1,6 miljoonaa yksilöä.
Suomessa laji pesii Tampere-Lappeenranta linjan pohjoispuolella, ja esiintymisen painopiste on Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa. Parimäärämme on noin 30 000. Valkoviklot saapuvat keväällä huhtikuun lopulta alkaen. Varhaisimmat naaraat muuttavat etelään jo kesäkuussa, nuoret linnut elokuussa.
Rannikkoseudut, suot, rannat, kosteikot, niityt ja soiden läheisyydessä olevat havumetsät.
Pesä on maassa, usein metsässä jonkin matkaa suolta. Naaras munii 4 munaa, joita sitten hautoo 22-26 vrk. Myös koiras osallistuu haudontaan. Hautova lintu välttää viimeiseen saakka poistumasta pesästä ihmisen lähestyessä. Poikaset ovat pesäpakoisia ja oppivat lentämään 4 viikon ikäisinä.
Pääravintoa on pienet selkärangattomat. Pienet kalatkin kuitenkin käyvät ruoaksi.
Valkoviklo (Tringa nebularia) on subarktinen kurppalintu. Lajin nimesi Johan Ernst Gunnerus vuonna 1767.
