nimet breadcrumb-navigoinnissa
Silokotilo (Cochlicopa lubrica) on yleinen ja laajalle levinnyt kotilolaji. Se kuuluu taksonomisesti ongelmalliseen sukuun ja lajin erottaminen lähisukulaisistaan on hankalaa.
Silokotilon sukkulamaisen kuoren leveys on 2,4–2,9 mm ja korkeus 5,0–7,5 mm. Kuoren muoto ja koirasgenitaalit muuntelevat huomattavasti, mikä vaikeuttaa lajin erottamista lähisukulaisistaan. Kuori on sileä, voimakkaasti kiiltävä, läpikuultava ja sen väri vaihtelee ruskean eri sävyissä. Pulleita kierteitä on noin 5,5 ja viimeinen niistä kapenee suuaukkoa kohti. Kuoren kärki on pyöristynyt. Napaa ei ole. Suuaukko on munanmuotoinen, yläreunasta kulmikas ja sitä reunustaa hieman paksuuntunut huuli. Itse eläin on musta.[1][2][3]
Normaalisti kuoren kierteet kiertyvät oikealle, mutta Tervolasta tunnetaan silokotilopopulaatio, jonka yksilöiden kuoret kiertyvät vasemmalle.[1]
Silokotilo on levinneisyydeltään jokseenkin kosmopoliitti, jota tavataan joko alkuperäisenä tai vieraslajina ympäri maailmaa. Suomessa sitä tavataan koko maassa ja pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta se on yleisimpiä kotilolajeja.[1][2]
Laji kelpuuttaa jokseenkin kaikenlaiset elinympäristöt. Laji viihtyy rehevissä ympäristöissä, mutta myös kuivilla mäntykankailla ja sietää jopa tulvia. Keskieurooppalaisten havaintojen mukaan osa kotiloista on erikoistunut kuiviin ja avoimiin, osa kosteisiin ja varjoisiin ympäristöihin.[1][3]
Laji lisääntyy useimmiten niin, että kukin yksilö hedelmöittää itse itsensä.[1] Kotilo tuottaa keväällä noin 20 munaa, jotka se laskee kosteaan maaperään. Munat kuoriutuvat parin viikon kuluttua ja kehitys aikuiseksi kestää 21–24 kuukautta. Silokotilo elää noin 3 vuotta.[3]
Silokotilo (Cochlicopa lubrica) on yleinen ja laajalle levinnyt kotilolaji. Se kuuluu taksonomisesti ongelmalliseen sukuun ja lajin erottaminen lähisukulaisistaan on hankalaa.
