nimet breadcrumb-navigoinnissa
Koivut (Betula) on kasvisuku, johon kuuluu noin 120 lajia pohjoisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen puita ja pensaita. Ne ovat kesävihantia, tuulipölytteisiä ja yksikotisia. Lehdet ovat oksilla kierteisesti ja ne ovat yleensä ehytreunaisia, mutta joskus liuskaisia. Emi- ja hedenorkot ovat samassa puussa. Eminorkot ovat hedenorkkoja pienempiä ja kukkiessaan pystyjä. Hedenorkot ovat pitkiä ja riippuvia. Lenninsiivelliset siemenet varisevat syksyllä, ja ne kulkeutuvat tuulen mukana pitkiäkin matkoja. Koivujen runkoa ja oksia verhoaa helposti kuoriutuva tai hilseilevä, usein valkoinen ja mustaviiruinen kuori eli tuohi.[1]
Koivut ovat Suomen lehtipuista yleisimpiä, ja hies- ja rauduskoivut ovat Suomen kylmässä ilmastossa jopa osittain kilpailukykyisiä Suomen metsiä dominoivalle kuuselle. Koivuja kasvaakin havumetsävyöhykkeellä sekaisin havupuiden kanssa, mikä tekee niistä merkittävän lehtipuuryhmän. Suomen kotoisista koivulajeista hies- ja rauduskoivua tavataan lähes koko Euroopassa Välimeren seutuja ja idän aroa lukuun ottamatta. Tunturikoivu on sen sijaan rajoittunut Lappiin, ja vaivaiskoivua ei juuri kasva Baltian maiden eteläpuolella. Rauduskoivu pitää kuivemmasta maaperästä kuin kosteampaa maaperää arvostava hieskoivu. Vaivaiskoivu on Lapissa joka paikan kasvi, Etelä-Suomessa vain rehevien turvesoiden asukas.
Koivujen lehteentulo ja samanaikaisesti tapahtuva kukinta ovat merkittävät tapahtumat Suomen luonnossa keväällä. Koivujen lehteentulo tapahtuu etelämpänä Euroopassa Suomea aikaisemmin, esimerkiksi Englannissa ja Pohjois-Ranskassa jo usein maaliskuun lopulla, Pohjois-Saksassa huhtikuun alussa ja Baltian maissa huhtikuun lopulla. Suomessakin koivujen lehteentulo noudattaa etelä-pohjoissuuntaista kaavaa. Hiirenkorvat ilmestyvät ensimmäisiin lounaissuomalaisiin hies- ja rauduskoivuihin usein jo pari päivää ennen vappua. Keski-Suomessakin ne saapuvat hiirenkorvalle toukokuun alkupuolella ja Oulussakin toukokuun puolessa välissä. Pohjois-Lapin tunturikoivut tulevat lehteen vasta kesäkuun alussa, tai myöhemmin
Koivuallergia on elimistön reagoimista negatiivisesti koivun siitepölyyn. Koivuallergiakausi alkaa Etelä-Suomessa jo huhtikuun puolessa välissä, kun Viron ja muiden Baltian maiden koivut kukkivat, ja siitepölyä kantautuu lounais- ja etelätuulten mukana eteläiseen Suomeen.
Koivupuusta valmistetaan muun muassa huonekaluja, suksia ja työkalujen varsia sekä koriste-esineitä, entisaikaan myös ajoneuvoja.[2] Erityisen arvokkaita ovat rauduskoivun muunnokset visakoivu ja loimukoivu.[3]. Teollisuudessa koivusta valmistetaan myös vaneria ja sellua.[3] Rakennuspuuksi koivu sen sijaan ei kelpaa, koska ulkoilmassa se alkaa nopeasti lahota ja muuttua hohkaiseksi.[3] Duramold-puukomposiitissa käytetään koivuviiluja.
Koivun tärkein käyttötarkoitus on kuitenkin vanhastaan ollut polttopuuna.[2] Sen lämpöarvo massayksikköä kohti on tosin suunnilleen sama kuin esimerkiksi kuusen ja männyn, mutta sen suuremman tiheyden vuoksi sen lämpöarvo tilavuusyksikköä kohti on selvästi suurempi, noin 1010 kWh/m3, minkä vuoksi sitä yleensä pidetään parhaimpana polttopuuna.[4]
Koivuista otetaan myös mahlaa, josta tehdään juomia maun ja terveysvaikutusten vuoksi. Lehtiä käytetään teehen ja salaatteihin, ja niillä voi myös värjätä lankoja.[5] Salaattiin käytettävien lehtien on hyvä olla nuoria, joten niiden paras keräysaika on touko-kesäkuu.[6] Koivusta eristetään myös koivusokeria eli ksylitolia.[7]
Tuohesta on varsinkin entisinä aikoja tehty virsuja, kontteja, tuokkosia, rasioita ja muita tarvekaluja.[8] Tuohen alla olevaa nilaa voidaan käyttää nahkojen parkitukseen.[9]
Pohjois-Amerikassa alkuperäisenä kasvavia lajeja ovat:[11][12]
Euraasiassa alkuperäisenä kasvavia lajeja ovat:[11][12]
Lisäksi tunnetaan paikallisia erikoismuotoja.
Lehtien ja värin mukaan:
Kasvutavan mukaan:
Rungon muodon mukaan:
Koivut (Betula) on kasvisuku, johon kuuluu noin 120 lajia pohjoisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen puita ja pensaita. Ne ovat kesävihantia, tuulipölytteisiä ja yksikotisia. Lehdet ovat oksilla kierteisesti ja ne ovat yleensä ehytreunaisia, mutta joskus liuskaisia. Emi- ja hedenorkot ovat samassa puussa. Eminorkot ovat hedenorkkoja pienempiä ja kukkiessaan pystyjä. Hedenorkot ovat pitkiä ja riippuvia. Lenninsiivelliset siemenet varisevat syksyllä, ja ne kulkeutuvat tuulen mukana pitkiäkin matkoja. Koivujen runkoa ja oksia verhoaa helposti kuoriutuva tai hilseilevä, usein valkoinen ja mustaviiruinen kuori eli tuohi.
