Dilleniales on monotyyppinen kaksisirkkaisten lahko ja käsittää vain heimon Dilleniaceae. Siihen kuuluu noin kolmesataa tai jopa 410 lajia, jotka jaetaan kymmeneen sukuun. Lahkon ja heimon nimisuku on Dillenia.
Dilleniaceae-heimon kasvit ovat pensaita tai puita, harvoin liaaneja tai monivuotisia ruohoja, joilla on enemmän tai vähemmän tähtimäisiä ja kivisolumaisia solukarvoja ja soluissaan oksalaattikiteitä. Lehdet ovat kierteisesti, korvakkeettomat, hammaslaitaiset, ja vahvat sivusuonet ovat keskenään samansuuntaiset ja johtavat lehtihampaisiin; ruodissa on tavallisesti palteet. Kukat ovat usein näyttäviä, keltaisia ja moniheteisiä ja sijaitsevat kärjestään nivelikkäiden kukkaperien päissä. Verholehtien määrä vaihtelee 3–20, tavallisesti niitä on kuitenkin viisi kuten terälehtiäkin, mutta niitä voi olla vähemmänkin. Hetiö on usein epäsymmetrinen, ja heteitä on vähintään kaksi, tavallisesti paljon kiehkurana tai ryhminä. Joskus kukassa voi olla myös joutoheteitä. Ponnen lokeroside on tavallisesti hyvin kehittynyt. Kukassa ei ole mesiäistä. Sikiäin on toisinaan yhdislehtinen; silloin siinä voi olla jopa 20 emilehteä yhteen kasvaneena. Erillisiä emilehtiä on tavallisesti neljästä kahdeksaan, harvoin vain yhdestä kolmeen. Vartalot ovat pitkiä, luotit pallomaisia tai pistemäisiä. Sikiäimessä on paljon siemenaiheita; usein ne ovat luokkimaisesti taipuneita. Hedelmät ovat kiiltäviä ja verhiön suojaamia tuppiloita, harvoin pähkinämäisiä tai marjamaisia. Siemenissä on vaippa eli arillus.[1]
Dilleniaceae-heimon kasvit kasvavat trooppisilla ja lämpimillä alueilla.[2]
Ryhmän moniheteisyys ei ole osoitus sen sukulaisuudesta leinikkikasveihin (kuten joskus on ajateltu), sillä varsinaiskaksisirkkaisten kehittyneimpien ryhmien tapaan (engl. 'core eudicots') heteet kehittyvät muutamasta aiheesta keskipakoisessa järjestyksessä. Läheisintä sukua Dilleniaceae-heimolle on rosidien laaja ryhmä, joiden kanssa niiden voidaan katsoa muodostavan yhteisen kehityslinjan (kladin), jolle on luonteenomaista korvakkeelliset lehdet.[3]
Dilleniaceae-heimon kymmenen sukua jakautuvat neljään alaheimoon:[4]
Heimon suvut, synonyymit suluissa:[5]
Dilleniales on monotyyppinen kaksisirkkaisten lahko ja käsittää vain heimon Dilleniaceae. Siihen kuuluu noin kolmesataa tai jopa 410 lajia, jotka jaetaan kymmeneen sukuun. Lahkon ja heimon nimisuku on Dillenia.