Conservation Status
tarjonnut University of Alberta Museums
As an introduced species, not of concern, although there is some evidence that this species might compete with and affect the behaviour of native Polites spp. in Ontario.
- lisenssi
- cc-by-nc
- tekijänoikeus
- University of Alberta Museums
Distribution
tarjonnut University of Alberta Museums
This is an introduced European species that most likely spread to North America as overwintering eggs in grass seed, and first detected at London, Ontario, in 1910. It is widely established in eastern Canada and the United States, with isolated colonies in the west, one of which became established in Edmonton in the 1980s and is still spreading outward from that centre.
- lisenssi
- cc-by-nc
- tekijänoikeus
- University of Alberta Museums
General Description
tarjonnut University of Alberta Museums
This is one of three plain orange skippers in our fauna, with only a small dark stigma dorsally on the males, and without a contrasting wing pattern ventrally. Dorsally, the wing margins are dark, and the darkness extends onto the apices of the wing veins. The wing fringe is orange. Oarisma garita has a white wing fringe, more diffuse dark wing margins dorsally, and light coloured wing veins ventrally. Atrytone logan is larger, with longer antennae, more distinct dark wing margins and dark wing veins dorsally, and a dorsal forewing cell-end bar. As well, note that Thymelicus is more prone to hovering in flight, rather than "skipping" in the fashion of the other two species.
- lisenssi
- cc-by-nc
- tekijänoikeus
- University of Alberta Museums
Habitat
tarjonnut University of Alberta Museums
Open grassy areas, often disturbed, such as roadsides and hay fields.
- lisenssi
- cc-by-nc
- tekijänoikeus
- University of Alberta Museums
Life Cycle
tarjonnut University of Alberta Museums
Thymelicus lineola is the only species of North American skipper for which eggs are the overwintering stage. There is one brood in Alberta, which begins to emerge in late June.
- lisenssi
- cc-by-nc
- tekijänoikeus
- University of Alberta Museums
Trophic Strategy
tarjonnut University of Alberta Museums
Grasses, and especially timothy (Phleum pratense).
- lisenssi
- cc-by-nc
- tekijänoikeus
- University of Alberta Museums
Lauhahiipijä
tarjonnut wikipedia FI
Lauhahiipijä (Thymelicus lineola) on Suomen pienin paksupääperhoslaji ja eräs Euroopan yleisimmistä päiväperhosista.
Koko ja ulkonäkö
Punaruskea lauhahiipijä jää pienen kokonsa vuoksi helposti huomaamatta, sillä sen siipien kärkiväli on vain 25–28 mm. Siipien yläpinnat ovat ruskehtavan oranssit ja siipien ulkoreunat sekä takasiipien etureuna ovat mustanruskeat. Siipisuonet erottuvat tummina. Koiraalla on lisäksi etusiipien keskiosassa paksu mustanruskea viiru, jonka suomut erittävät naaraita houkuttavaa feromonia. Etusiipien alapinnat ovat oranssinruskeat ja takareunastaan tummemmat, takasiipien harmaanruskeat mutta takareunasta kellertävämmät. Tuntosarven kärjessä oleva koukkukärkinen paksuuntuma on alapinnaltaan musta.[1][2][3][4][5]
Levinneisyys ja lentoaika
Lauhahiipijän levinneisyys yltää Pohjois-Afrikasta Euroopan Venäjälle, Mongoliaan ja Siperian itäosiin. Euroopassa laji puuttuu oikeastaan vain Välimeren saarilta, Islannista, Irlannista ja Fennoskandian pohjoisosista. Se on myös levinnyt vieraslajina Yhdysvaltojen itärannikolle sekä laajalle alueelle Kanadassa.[2][6][7] Suomessa se on erittäin yleinen Oulu–Kajaani-linjan eteläpuolella, mutta pohjoisimmat havainnot ovat Rovaniemeltä. Hiipijät lentävät yhtenä sukupolvena kesäkuun loppupuolelta aina elokuun lopulle tai syyskuun alkuun saakka.[8][9]
Elinympäristö ja elintavat
Suomessa lauhahiipijä on selvästi yleisin paksupää ja yksi kaikkein runsaimpia päiväperhosia. Valtakunnallisessa päiväperhosseurannassa 2013 lauhahiipijä oli Suomen viidenneksi yleisin päiväperhoslaji[10]. Myös muualla Euroopassa se on varsin tavallinen. Elinympäristöksi sille kelpaa miltei mikä tahansa runsaskukkainen ja -heinäinen niitty, keto tai tienvierus, mikä selittääkin lajin runsaslukuisuuden. Perhosten lento on nopeaa ja tapahtuu pyrähdyksittäin, mutta lauhahiipijä ei ole yhtä nopea lentäjä kuin useimmat muut paksupäät. Ravinnokseen aikuiset yksilöt käyttävät kukkien mettä, mutta koiraita voi tavata suurina ryhminä imemässä suoloja lätäköistä, kosteasta maanpinnasta tai eläinten jätöksistä. Lajilla on erikoinen lepoasento, jossa takasiivet ovat lähes vaakasuorassa ja etusiivet vinottain pystyssä niiden päällä.[2][6][11][9]
Naaras munii munat muutamien munien riveiksi heinien lehdille. Toukka kehittyy kuoriutumisvalmiiksi jo syksyllä, mutta kuoriutuu vasta keväällä. Näin ollen muna on talvehtiva elämänvaihe, mikä on päiväperhosten keskuudessa melko poikkeuksellista. Myöhemmin toukka sitoo ravintokasvin lehtiä suojakseen ja myös koteloituu yhteen sidottujen lehtien väliin.[2][11]
Lajin levittyä vahingossa timoteikuorman mukana Pohjois-Amerikkaan vuonna 1910[12] sillä ei ollut luontaisia vihollisia, mikä teki lauhahiipijästä paikoin merkittävän heinäkasvien tuholaisen. Euroopassa sillä tiedetään elävän ainakin 22 eri loispistiäislajia.[2]
Ravintokasvi
Toukat syövät erilaisia heinäkasveja (Poaceae), esim. juolavehnää (Elymus repens) ja nurmilauhaa (Deschampsia caespitosa).[2][9]
Lähteet
-
↑ Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset, s. 337. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
-
↑ a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 144–145. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
-
↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
-
↑ Suomen perhostutkijain seura: Heteropterus, Carterocephalus, Thymelicus, Hesperia ja Ochlodes -lajit
-
↑ Norges sommerfugler (norjaksi)
-
↑ a b Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen & Hannu Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset, s. 38. Gummerus Kustannus oy, 2012. ISBN 978-951-20-8386-2.
-
↑ Canadian Biodiversity Information Facility (englanniksi)
-
↑ Perhosviki
-
↑ a b c Pertti Pakkanen: Lauhahiipijä. Suomen Perhostutkijain Seura.
-
↑ Kimmo Saarinen: Valtakunnallinen päiväperhosseuranta 2013. Baptria, 2014, 39. vsk, nro 1, s. 6–15. Suomen Perhostutkijain Seura.
-
↑ a b Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 114. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.
-
↑ BugGuide (englanniksi)
Aiheesta muualla
- lisenssi
- cc-by-sa-3.0
- tekijänoikeus
- Wikipedian tekijät ja toimittajat
Lauhahiipijä: Brief Summary
tarjonnut wikipedia FI
Lauhahiipijä (Thymelicus lineola) on Suomen pienin paksupääperhoslaji ja eräs Euroopan yleisimmistä päiväperhosista.
- lisenssi
- cc-by-sa-3.0
- tekijänoikeus
- Wikipedian tekijät ja toimittajat
