dcsimg

Jättiruoko

tarjonnut wikipedia FI

Jättiruoko (Arundo donax) on nimensä mukaisesti isokokoinen heinäkasvi (heimo Poaceae). Sitä voidaan käyttää monivuotisena koristekasvina.[2] Jättiruokoa pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.[3]

Ulkonäkö ja koko

Juurakko suomuinen, haarova, polveileva ja tukeva. Varsi 2-6 metriä korkea ja 1-1,5 cm halkaisijaltaan, haarautumaton, bambun tapainen. Lehdet 30-60 cm pitkiä ja 2-5 cm leveitä, kapenevat kärkeen päin lankamaisen ohuiksi. Kukinto on tähkämäinen huiskilo, yleensä sinipunainen.[4] Yksikotinen.[5] Jättiruoko kuuluu C4-kasveihin eli käyttää yhteyttämiseen C4-yhteyttämistä.[6]

Kasvupaikka

Jättiruoko on kotoisin välimereltä. Se suosii kosteita paikkoja mutta kasvaa hyvin myös kuivassa ja kaikenlaisessa maassa, tienvarsilla, joutomailla. Sitä käytetään myös aitakasvina.[5][7][8]

Käyttö

Yhdysvalloissa kasvia käytetään sekä paperin että bioenergian raaka-aineena.oboen ja fagotin suuttimen, röörin tekemiseen, se muodostuu kahdesta vastakkain sidotusta ruokolehdykästä.[9][10]

Lähteet

  1. Lansdown, R.V.: Arundo donax IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.10.2016. (englanniksi)
  2. Räty, E. ja Alanko, P. 2004: Viljelykasvien nimistö, s. 29. - 200 sivua. - Puutarhaliiton julkaisuja n:o 328. ISBN 951-8942-57-9
  3. 100 of the World's Worst Invasive Alien Species Issg.org. Global Invasive Species Database. Viitattu 9.5.2012. (englanniksi)
  4. Flora of China: Arundo donax efloras.org. Viitattu 2.11.2017 (englanniksi).
  5. a b Arundo donax - L. pfaf.org. Viitattu 2.11.2017.
  6. Phys.org: Giant reed is a photosynthetic outlier, study finds phys.org. Viitattu 2.11.2017 (englanniksi).
  7. Kanarialainen kasvio: Arundo donax, jättiruoko, caña común sakari.kuvat.fi. Viitattu 2.11.2017.
  8. Renewable Energy World: Arundo Is Better than Switchgrass for Biomass Power Generation renewableenergyworld.com. Viitattu 2.11.2017.
  9. Suomen Oboe- ja Fagottiseura: Soitinesittely suomenoboejafagottiseura.net. Viitattu 2.11.2017.
  10. Oboetietoa seidipalonen.fi. Viitattu 2.11.2017.

Kuvia

Aiheesta muualla

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI

Jättiruoko: Brief Summary

tarjonnut wikipedia FI

Jättiruoko (Arundo donax) on nimensä mukaisesti isokokoinen heinäkasvi (heimo Poaceae). Sitä voidaan käyttää monivuotisena koristekasvina. Jättiruokoa pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.

lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI