Panssarilevät eli dinoflagellaatit (Dinophyta, Dinoflagellata myös Pyrrophycophyta, syn. Pyrrophyta) ovat eliöryhmä, jonka noin 2 000 yksisoluisesta lajista useat ovat yhteyttäviä ja loput toisenvaraisia, kuten loisia. Lajit jakautuvat noin 130 sukuun 12 lahkossa. Niitä elää pääasiassa merivedessä, jossa niitä esiintyy runsaasti. Nimitys viittaa niiden solujen pintaa verhoaviin panssarimaisiin selluloosalevyihin. Suurin osa panssarilevälajeista elää merivedessä planktisina, mutta jotkut elävät symbioosissa tai endosymbioosissa merieläinten kanssa.
Panssarilevät ovat ulkoisten ominaisuuksiensa kannalta kasvien ja eläinten välimuotoja. Noin puolella tunnetuista lajeista on yhteyttämiseen tarvittavat viherhiukkaset, mutta toisaalta nekin usein kykenevät syömään esimerkiksi bakteereja. Tämän takia ennen molekyylisystemaattisten menetelmien kehittymistä niiden taksonominen asema oli epäselvä, ja kasvitieteilijät luokittelivat ne leviksi ja eläintieteilijät alkueläimiksi. Sittemmin on selvinnyt, että ne eivät kuulu sen enempää kasvi- kuin eläinkuntaankaan. Nykyään tiedetään, että esimerkiksi malariaa aiheuttavat Plasmodium-itiöeläimet kuuluvat samaan kuntaan ja pääjaksoon panssarilevien kanssa.
Valtaosalla panssarilevistä on kaksi eripituista uintisiimaa (flagellaa), ja niiden soluseinä koostuu selluloosalevyistä (Theca). Toinen uintisiima sijaitsee solua kiertävässä uurteessa (Cingulum), toinen puolestaan osoittaa solusta poispäin. Leväsolujen koko vaihtelee 5 mikrometristä 2 millimetriin. Tuma (dinocaryon) on rakenteeltaan erikoinen. Se on kooltaan suuri, ja tumakalvoon kiinnittyneet kromosomit ovat jatkuvasti kokoonkiertyneinä. Yhteyttävillä panssarilevillä on kolmikalvoiset viherhiukkaset, jotka sisältävät c-klorofylliä sekä peridiniiniä. Viherhiukkaset ovat todennäköisesti peräisin joltakin ruskeiden levien kehityslinjaan kuuluneelta Chromalveolata-kunnan eliöltä. On myös panssarileviä, jotka ovat evoluution kuluessa menettäneet nämä viherhiukkaset, mutta jotka ovat hankkineet uudelleen kyvyn yhteyttää ottamalla soluihinsa endosymbionttisia viherleviä.
Panssarilevien lisääntyminen tapahtuu suvullisesti ja niillä on haplontti elinkierto. Elinkierto voi olla monimutkainen erilaisine lepoitiövaiheineen. Kaksi haploidista leväsolua voivat yhtyä tsygootiksi, josta puolestaan muodostuu meioosin kautta uusia haploideja leväsoluja. Monet lajit voivat tuottaa myös suvuttomia itiöitä. Panssarilevät saattavat suotuisissa olosuhteissa lisääntyä räjähdysmäisesti, jolloin yhdessä litrassa vettä voi olla jopa 60 miljoonaa yksilöä. Tällöin ne aiheuttavat leväkukintoja, jotka värjäävät veden kellertäväksi tai rusehtavanpunaiseksi. Itämeressä tällaisia panssarileväkukintoja esiintyy erityisesti keväällä jäiden lähdettyä, kesän leväkukinnot ovat puolestaan sinilevien aiheuttamia. Osa panssarilevälajeista tuottaa hermomyrkkyjä, jotka ovat haitallisia kaloille ja muille meren eläimille. Noctiluciphyceae-luokan lajit puolestaan voivat bioluminesenssin avulla aiheuttaa sinertäviä välähdyksiä öisen meren pinnalla.
Panssarilevät eli dinoflagellaatit (Dinophyta, Dinoflagellata myös Pyrrophycophyta, syn. Pyrrophyta) ovat eliöryhmä, jonka noin 2 000 yksisoluisesta lajista useat ovat yhteyttäviä ja loput toisenvaraisia, kuten loisia. Lajit jakautuvat noin 130 sukuun 12 lahkossa. Niitä elää pääasiassa merivedessä, jossa niitä esiintyy runsaasti. Nimitys viittaa niiden solujen pintaa verhoaviin panssarimaisiin selluloosalevyihin. Suurin osa panssarilevälajeista elää merivedessä planktisina, mutta jotkut elävät symbioosissa tai endosymbioosissa merieläinten kanssa.
Panssarilevät ovat ulkoisten ominaisuuksiensa kannalta kasvien ja eläinten välimuotoja. Noin puolella tunnetuista lajeista on yhteyttämiseen tarvittavat viherhiukkaset, mutta toisaalta nekin usein kykenevät syömään esimerkiksi bakteereja. Tämän takia ennen molekyylisystemaattisten menetelmien kehittymistä niiden taksonominen asema oli epäselvä, ja kasvitieteilijät luokittelivat ne leviksi ja eläintieteilijät alkueläimiksi. Sittemmin on selvinnyt, että ne eivät kuulu sen enempää kasvi- kuin eläinkuntaankaan. Nykyään tiedetään, että esimerkiksi malariaa aiheuttavat Plasmodium-itiöeläimet kuuluvat samaan kuntaan ja pääjaksoon panssarilevien kanssa.
Valtaosalla panssarilevistä on kaksi eripituista uintisiimaa (flagellaa), ja niiden soluseinä koostuu selluloosalevyistä (Theca). Toinen uintisiima sijaitsee solua kiertävässä uurteessa (Cingulum), toinen puolestaan osoittaa solusta poispäin. Leväsolujen koko vaihtelee 5 mikrometristä 2 millimetriin. Tuma (dinocaryon) on rakenteeltaan erikoinen. Se on kooltaan suuri, ja tumakalvoon kiinnittyneet kromosomit ovat jatkuvasti kokoonkiertyneinä. Yhteyttävillä panssarilevillä on kolmikalvoiset viherhiukkaset, jotka sisältävät c-klorofylliä sekä peridiniiniä. Viherhiukkaset ovat todennäköisesti peräisin joltakin ruskeiden levien kehityslinjaan kuuluneelta Chromalveolata-kunnan eliöltä. On myös panssarileviä, jotka ovat evoluution kuluessa menettäneet nämä viherhiukkaset, mutta jotka ovat hankkineet uudelleen kyvyn yhteyttää ottamalla soluihinsa endosymbionttisia viherleviä.
Panssarilevien lisääntyminen tapahtuu suvullisesti ja niillä on haplontti elinkierto. Elinkierto voi olla monimutkainen erilaisine lepoitiövaiheineen. Kaksi haploidista leväsolua voivat yhtyä tsygootiksi, josta puolestaan muodostuu meioosin kautta uusia haploideja leväsoluja. Monet lajit voivat tuottaa myös suvuttomia itiöitä. Panssarilevät saattavat suotuisissa olosuhteissa lisääntyä räjähdysmäisesti, jolloin yhdessä litrassa vettä voi olla jopa 60 miljoonaa yksilöä. Tällöin ne aiheuttavat leväkukintoja, jotka värjäävät veden kellertäväksi tai rusehtavanpunaiseksi. Itämeressä tällaisia panssarileväkukintoja esiintyy erityisesti keväällä jäiden lähdettyä, kesän leväkukinnot ovat puolestaan sinilevien aiheuttamia. Osa panssarilevälajeista tuottaa hermomyrkkyjä, jotka ovat haitallisia kaloille ja muille meren eläimille. Noctiluciphyceae-luokan lajit puolestaan voivat bioluminesenssin avulla aiheuttaa sinertäviä välähdyksiä öisen meren pinnalla.
