dcsimg

Härkäsammakko ( Finnish )

provided by wikipedia FI
 src=
Nuori yksilö

Härkäsammakko (Rana catesbeiana) on pitkä ja iso pohjoisamerikkalainen, ihmisravinnoksi kelpaava sammakkolaji. Kaikki Rana-suvun sammakot kelpaavat ravinnoksi (ns. sammakonreidet). EU periaatteessa hyväksyy Rana-sukuisten sammakoiden viljelemistä EU:n alueella, mutta on tehnyt poikkeuksen Härkäsammakon kohdalla. Sitä ei saa enää tuoda EU:n alueelle koska sen katsotaan olevan haitallinen ympäristölle. Härkäsammakko voi kasvaa jopa 15–20 cm pitkäksi ja 750 gramman painoiseksi. Naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Härkäsammakko on saanut nimensä äänekkäästä kurnutuksesta joka muistuttaa härän mylvintää. Se on yläpuolelta vihreä tai ruskea mustin kuvioin. Vaaleanvihreässä päässä on näkyvät tärykalvot, jotka ovat koiraalla suuremmat kuin naaraalla. Härkäsammakko käyttää ravinnokseen pikkunisäkkäitä, matelijoita ja toisia sammakoita. Keväällä paritteluajan koittaessa koiras alkaa puolustaa kutupaikkaa, jonne naaras laskee veteen tuhansia munia. Nuijapäiden kehittyminen aikuisiksi voi kestää useita vuosia. Härkäsammakkoa on istutettu useisiin paikkoihin Yhdysvalloissa ja muuallekin maailmaa, jossa se on vieraslajina usein laskenut alkuperäisten lajien yksilömääriä. Sitä pidetään nykyisin yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista[2].

Lähteet

  • O'Shea M. & Halliday T., 2009, Matelijat ja sammakkoeläimet, Dorling Kindersley & readme.fi, 256 s.

Viitteet

  1. Santos-Barrera, G., Hammerson, G., Hedges, B., Joglar, R., Inchaustegui, S., Lue Kuangyang, Chou Wenhao, Gu Huiqing, Shi Haitao, Diesmos, A., Iskandar, D., van Dijk, P.P., Masafumi Matsui, Schmidt, B., Miaud, C. & Martínez-Solano, I.: Lithobates catesbeianus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 5.8.2014. (englanniksi)
  2. 100 of the World's Worst Invasive Alien Species Issg.org. Global Invasive Species Database. Viitattu 29.3.2011. (englanniksi)
Tämä eläimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Härkäsammakko: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI
 src= Nuori yksilö

Härkäsammakko (Rana catesbeiana) on pitkä ja iso pohjoisamerikkalainen, ihmisravinnoksi kelpaava sammakkolaji. Kaikki Rana-suvun sammakot kelpaavat ravinnoksi (ns. sammakonreidet). EU periaatteessa hyväksyy Rana-sukuisten sammakoiden viljelemistä EU:n alueella, mutta on tehnyt poikkeuksen Härkäsammakon kohdalla. Sitä ei saa enää tuoda EU:n alueelle koska sen katsotaan olevan haitallinen ympäristölle. Härkäsammakko voi kasvaa jopa 15–20 cm pitkäksi ja 750 gramman painoiseksi. Naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Härkäsammakko on saanut nimensä äänekkäästä kurnutuksesta joka muistuttaa härän mylvintää. Se on yläpuolelta vihreä tai ruskea mustin kuvioin. Vaaleanvihreässä päässä on näkyvät tärykalvot, jotka ovat koiraalla suuremmat kuin naaraalla. Härkäsammakko käyttää ravinnokseen pikkunisäkkäitä, matelijoita ja toisia sammakoita. Keväällä paritteluajan koittaessa koiras alkaa puolustaa kutupaikkaa, jonne naaras laskee veteen tuhansia munia. Nuijapäiden kehittyminen aikuisiksi voi kestää useita vuosia. Härkäsammakkoa on istutettu useisiin paikkoihin Yhdysvalloissa ja muuallekin maailmaa, jossa se on vieraslajina usein laskenut alkuperäisten lajien yksilömääriä. Sitä pidetään nykyisin yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI