Kylävilkko[1] (Eurema hecabe) on laajalti Aasiassa, Afrikassa sekä Australiassa tavattava erittäin yleinen ja runsaslukuinen päiväperhoslaji.
Kylävilkko on pieni kirkkaankeltainen perhonen, jolla esiintyy kaksi hieman toisistaan poikkeavaa värimuotoa sadekauden ja kuivan kauden mukaan. Siipien yläpinta on kirkkaan keltainen, mutta etusiiven kärkiosassa on laaja mustanruskea alue, jossa on lajille tyypillisesti kaksi sisennystä. Myös takasiivessä on ohut musta reunus, mutta etenkin koiraalla se on huomaamattoman kapea. Siipien alapinta on keltainen, mutta yläpintaa vaaleampi, ja siinä on jonkin verran harmaanruskeaa kuviointia. Siipiväli on noin 40 mm.[2]
Melko samannäköisiä ovat myös muut vilkkolajit (Eurema).
Kylävilkkoa tavataan useina eri alalajeina suuressa osassa Afrikkaa, Etelä-, Itä- ja Kaakkois-Aasiassa sekä laajalti Australiassa ja monilla Tyynen valtameren saarilla.[3]
Kylävilkko on elinalueensa yleisimpiä päiväperhosia.[1] Laji elää luontaisesti avoimilla paikoilla, kuten jokien varsilla, ja se on hyötynyt suuresti ihmisen toiminnasta. Sitä tavataankin usein juuri metsätalouden tuottamilla aukioilla, teiden varsilla, puistoissa sekä puutarhoissa. Koiraat imevät mielellään suoloja maasta, usein suurina parvina. Naaraita tavataan enemmän yksittäin. Perhoset käyvät myös ahkerasti kukilla juomassa mettä.[3] Perhoset lentävät lähellä maanpintaa.[2]
Kylävilkolla esiintyy Wolbackia-suvun bakteeri, joka vaikuttaa perhosten sukupuolten välisiin lukumääräsuhteisiin.[4]
Kylävilkko on polyfagi, jonka toukkien ravintokasvi vaihtelee elinpaikan mukaan. Tyypillisiä ovat esimerkiksi lajit suvuista Caesalpinia, Cassia, Pithecellobium sekä Wagatea.[3]
Kylävilkko (Eurema hecabe) on laajalti Aasiassa, Afrikassa sekä Australiassa tavattava erittäin yleinen ja runsaslukuinen päiväperhoslaji.