dcsimg

Tuonensiipi ( фински )

добавил wikipedia FI

Tuonensiipi[1] (Bhutanitis lidderdalii) on Himalajan seuduilla tavattava harvinainen ja kookas päiväperhoslaji. Se kuuluu CITES-sopimuksen II liitteessä mainittuihin lajeihin[2].

Koko ja ulkonäkö

Etusiivet ovat varsin pitkänomaiset ja kärjestään pyöristyneet. Pohjaväri on mustanruskea tai -harmaa ja siiven poikki kulkee ohuiden, kellanvalkeiden juovien rivi. Osa juovista kuitenkin sulautuu yhteen siiven keskiosassa. Takasiivet ovat kapeatyviset, tyvestä ja etuosasta väritykseltään etusiipien kaltaiset, mutta siiven kärkiosassa on laaja punainen alue, jonka kohdalla kulkee mustalla pohjalla harmahtavien, valkoteräisten silmätäplien rivi. Aivan siiven reunassa on oransseja täpliä ja kärjessä on kolme pitkää, teräväkärkistä kannusta. Ruumis on hoikka ja takaruumiin selkäpuolella kulkee selviä poikkivöitä. Siipiväli 9,2–10,0 mm.[3][4][5]

Perhosen sanotaan tuoksuvan miellyttävältä.[6]

Levinneisyys ja lentoaika

Lajin levinneisyys kattaa alueen Bhutanista, Intian koillisista osavaltioista ja Myanmarin pohjoisosista Kiinan Yunnaniin ja Sichuaniin sekä idässä Thaimaahan ja Vietnamiin saakka.[7], mikä tekee siitä selvästi sukunsa yleisimmän ja laajimmalle levinneen lajin[8]. Pohjois-Thaimaassa elänyt populaatio alalajista B. l. ocellatomaculata on ilmeisesti hävinnyt. Perhoset lentävät kahtena sukupolvena ensin touko-kesäkuussa ja toisen kerran elokuusta lokakuulle.[6]

Elinympäristö ja elintavat

Laji lentää vuoristoniityillä ja metsien aukkopaikoilla.[4] Se suosii ilmeisesti vuoristoharjanteita laaksopaikkojen sijaan. Perhoset viihtyvät latvuksissa, niiden lentotapa on rauhallinen ja perhoset käyvät kukilla. Lepäävä perhonen pitää siipiään useimmiten levitettynä.[6] Laji kärsii elinympäristöjen tuhoutumisesta[8], mutta se ei kuulu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisten lajien listalle[9].

Ravintokasvi

Toukka elää useilla piippuköynnöksillä (Aristolochia).[7]

Lähteet

  1. Kari Nissinen: Lennä, safiirisoturi – maailman päiväperhoslajien suomenkielinen nimistö. Helsinki: Hyönteistarvike Tibiale oy, 2013. ISBN 978-952-67544-2-0. s. 17
  2. http://www.cites.org/eng/app/appendices.php
  3. CITES Identification Guide - Butterflies CITES-09 ISBN 0-660-61562-2
  4. a b http://www.learnaboutbutterflies.com/Asia%20temperate%20-%20Bhutanitis%20lidderdalii.htm
  5. Atkinson (1873). "Description of a new Genus and Species of Papilionidae from the South-eastern Himalayas". Proceedings of the general meetings for scientific business of the Zoological Society of London (Zoological Society of London): 570–572
  6. a b c Baindur, A. 2011. Bhutanitis lidderdalii Atkinson, 1873 – Bhutan Glory. In K. Kunte, S. Kalesh & U. Kodandaramaiah (eds.). Butterflies of India, v. 1.05. Indian Foundation for Butterflies.
  7. a b http://tolweb.org/Bhutanitis_lidderdalii/65412
  8. a b N. Mark Collins & Michael G. Morris: Threatened Swallowtail Butterflies of the World: The Iucn Red Data Book 1985. ISBN 978-2880326036
  9. Lajia ei mainita punaisella listalla http://www.iucnredlist.org/

Aiheesta muualla

лиценца
cc-by-sa-3.0
авторски права
Wikipedian tekijät ja toimittajat
изворно
посети извор
соработничко мреж. место
wikipedia FI

Tuonensiipi: Brief Summary ( фински )

добавил wikipedia FI

Tuonensiipi (Bhutanitis lidderdalii) on Himalajan seuduilla tavattava harvinainen ja kookas päiväperhoslaji. Se kuuluu CITES-sopimuksen II liitteessä mainittuihin lajeihin.

лиценца
cc-by-sa-3.0
авторски права
Wikipedian tekijät ja toimittajat
изворно
посети извор
соработничко мреж. место
wikipedia FI