Saksanpihta (Abies alba, syn. A. pectinata) on ainavihanta, paljassiemeninen havupuu. Lajista on käytetty myös nimityksiä saksanjalokuusi[2] ja saksankuusi.
Saksanpihta kasvaa alkuperäisellä levinneisyysalueellaan yleensä 30–50 metriä korkeaksi, mutta Suomessa laji jää yleensä 10–15 metrin pituiseksi. Latvus on leveähkön kartiomainen. Runko on väriltään harmaa ja sen kuoressa on pihkarakkuloita. Nuorena rungon kuori on sileä, mutta vanhana matalaan pitkittäisuurteinen. Kuluvan kesän kasvainranka on lyhyt- ja pystykarvainen, talvisilmut ovat ruskeita, pihkattomia, muodoltaan munanmuotoisia. Litteät, kiiltävän tummanvihreät neulaset eli lehdet ovat pituudeltaan 15–30 mm ja leveydeltään 1,5–2,5 mm. Lehdet siirottavat kampamaisesti sivuille ja yläviistoon, ja jättävät haararangan paljaaksi. Lehtien yläpinta on ilmaraoton, alapinnalla on kaksi kapeaa ja harmaata 7–9-jonoista ilmarakojuovaa. Pihkatiehyet ovat lehtien pinnan lähellä.[3][4]
Saksanpihdan kukinto on käpy. Hedekukat ovat riippuvia kun taas emikukat ovat pystyjä. Kukat ovat yksineuvoisia, kehättömiä ja pieniä. Suomessa saksanpihta kukkii kesäkuussa. Pysty, pitkänomainen käpy on hyvin lyhytperäinen ja suippo- tai tylppäkärkinen. Kävyn peitinsuomujen kärjet ovat pitkät ja taakäänteiset. Kooltaan käpy on 9–17 x 2–4 cm. Kävyt kypsyvät kukintavuoden syksyllä, jolloin käpysuomut irtoavat, mutta pysty käpyranka jää kiinni haaraan. Siemen on ohutkuorinen ja siivekäs.[3][5]
Suurin mitattu saksanpihta on ollut 68 metriä korkea, ja halkaisijaltaan 3,8 metriä. Puu kasvoi Saksan Schwarzwaldissa.[6]
Saksanpihta on peräisin Etelä- ja Keski-Euroopasta: Pohjois-Espanjasta Keski-Ranskaan, Etelä-Italiaan ja Pohjois-Kreikkaan sekä edelleen Romaniaan, Etelä-Puolaan ja -Saksaan. Erityisesti lajia tavataan ylänkö- ja vuoristoalueilta Pyreneillä, Alpeilla, Apenniineilla, Balkanilla ja Karpaateilla.[4][7] Suomessa saksanpihta on harvinainen viljelykarkulainen Ahvenanmaalla ja aivan eteläisimmässä Suomessa.[7][8]
Saksanpihta kasvaa tuoreissa, keski- ja runsasravinteisissa metsissä etenkin yhdessä euroopanpyökin (Fagus sylvatica) ja euroopankuusen (Picea abies subsp. abies) kanssa, harvemmin yksinään.[9] Laji viihtyy 140–2 100 metrin korkeudessa, parhaiten alueilla, joilla sataa 1 000–2 500 millimetriä vuodessa.[6]
Saksanpihta on laji, jota käytettiin ensimmäisenä joulukuusena.[10] Nykyään kaukasianpihta (A. nordmanniana) ja metsäkuusi (Picea abies) ja muut lajit ovat suurilta osin syrjäyttäneet saksanpihdan käytön joulukuusena.
Saksanpihdan puuaines on pehmeää, joustavaa ja vaaleaa. Sitä käytetään yleisesti rakennuksien, huonekalujen ja paperin raaka-aineena.[11] Puuaines soveltuu hyvin myös soitinten rakentamiseen ja lahonkestävyytensä ansiosta myös vesirakentamiseen ja kattopäreisiin. Aikaisemmin saksanpihtaa käytettiin erityisesti kaivoskäytävien tukemiseen. Tämä johtui siitä, että saksanpihdan puuaines natisi kovaäänisesti joutuessaan liiallisen paineen alle ja varoitti näin kaivostunnelien romahtamisvaarasta.[6]
Saksanpihta on levinneisyysalueensa ulkopuolella yleinen koristepuu, joskus myös viljelymetsäpuu.[12]. Suomessa saksanpihta menestyy viljeltynä sisämaassa Keski-Suomen korkeuksille, rannikolla Oulun korkeudelle saakka.[7]
Saksanpihta (Abies alba, syn. A. pectinata) on ainavihanta, paljassiemeninen havupuu. Lajista on käytetty myös nimityksiä saksanjalokuusi ja saksankuusi.
